TERVEYS UV-säteilykausi eli aika, jolloin iho voi punehtua tai palaa auringossa, on käynnissä. Auringolta on syytä suojautua, kun UV-indeksin arvo on 3 tai sen yli.
Suojautumistason 3 ylittäviä UV-indeksejä mitataan Etelä-Suomessa jo maaliskuun lopussa, ja niitä on vielä syyskuun puolivälissä. UV-indeksin arvo 3 ylittyy koko maassa kesäisin noin klo 10–17.
– Pilvisellä ja viileälläkin säällä voi palaa, sillä ohuet yläpilvet eivät juuri vaimenna UV-säteilyä eikä UV-säteily tunnu iholla, muistuttaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala.
Iho ei unohda saamaansa UV-säteilyä, vaan säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajan. Siksi on syytä välttää UV-säteilyä tai suojautua siltä myös silloin kun välitöntä palamisvaaraa ei ole. Paras suoja auringon säteilyä vastaan ovat varjo, vaatteet ja aurinkovoide. Erityisesti lasten ja nuorten suojautuminen on tärkeää. Ihon lisäksi silmät ovat herkät UV-säteilylle.
Joka päivä noin viisi suomalaista saa melanoomadiagnoosin. Melanoomaan sairastui vuonna 2019 noin 1 800 suomalaista: noin 940 miestä ja noin 870 naista. Melanooma on koulutettujen syöpä: se on peräti 65 prosenttia yleisempi korkeakoulutetuilla kuin pelkän peruskoulun suorittaneilla. Tämä korostuu alle 55-vuotiailla, joilla ero on yli kaksinkertainen.
– Tämä saattaa johtua siitä, että korkeakoulutetut ihmiset käyvät näyttämässä ihomuutoksiaan herkemmin kuin vähemmän koulutetut, arvelee Suomen Syöpärekisterin erikoistutkija Karri Seppä.
– On myös luultavaa, että koulutetuilla on varaa matkustaa useammin etelän aurinkoon. Aurinkolomat, joilla saadaan lyhyessä ajassa iso annos UV-säteilyä, ovat suuri riski melanoomalle.
Riittävällä suojautumisella UV-säteilyltä pystyttäisiin ehkäisemään 90–95 prosenttia melanoomatapauksista. Riski sairastua on erityisen suuri herkästi palavilla, vaaleaihoisilla ihmisillä.
Juttuvinkki: Kesälomat kutsuvat – muista suojata myös lapsen silmät auringolta
Melanooma on nopeimmin yleistyvä syöpä länsimaissa. Se lisääntyy Suomessa sekä naisilla että miehillä noin kuuden prosentin vuosivauhtia. Osa yleistymisestä selittyy väestön ikääntymisellä, mikä lisää kaikkiin syöpiin sairastumista, mutta ikävakioitu kasvukin on miehillä yli neljä prosenttia, naisilla lähes viisi prosenttia vuodessa.
Melanooma on vaarallisin ihosyöpä, koska se leviää nopeasti lähettäen etäpesäkkeitä. Ihomelanooma kehittyy tyypillisesti vartalon tai raajojen ihoon. Usein melanooma syntyy uutena luomena tai ihomuutoksena. Vain kolmasosa kehittyy olemassa olevaan luomeen. Myös muihin ihosyöpiin, kuten okasolusyöpään ja tyvisolusyöpään, sairastuneiden määrät kasvavat nopeasti.
Säteilyturvakeskuksen lokakuussa 2020 teettämän kyselyn mukaan yli neljännes suomalaisista kokee altistuvansa UV-säteilylle omassa elinympäristössään melko paljon tai erittäin paljon. Alle 45-vuotiaat altistuvat UV-säteilylle eniten viettäessään aikaa ulkona esimerkiksi puistoissa ja terasseilla, kun taas tätä vanhemmat vapaa-ajan työskentelyssä, kuten puutarhatöitä tehdessään.
Auringonottoa uimarannoilla tai puistoissa harrastaa jopa yli puolet 15–25-vuotiaista naisista, kun taas vanhemmissa ikäryhmissä ja miesten keskuudessa auringonottaminen on vähemmän suosittua.
– Viimekesäinen ulkoilu- ja terassitrendi jatkunee tulevanakin kesänä. Vaikka kaikki ovatkin varmasti jo väsyneet noudattamaan erilaisia rajoituksia ja suosituksia, kannattaa omasta ihostaan kuitenkin huolehtia ja suojata se palamiselta, kannustaa STUKin erityisasiantuntija Anne Höytö.
Suomalaisista 39 prosenttia ilmoittaa pitävänsä kevyestä rusketuksesta kesäaikana, mutta lähes yhtä moni ei välitä rusketuksesta. Lähes neljäsosa haluaa välttää rusketusta syöpäriskin takia, mutta viisi prosenttia haluaa näyttää ruskettuneilta ympäri vuoden.
– Osalla rusketuksen tavoittelu kostautuu ihon palamisena, sillä 23 prosenttia suomalaisista ilmoittaa polttaneensa ihonsa vähintään kerran vuodessa viimeisen viiden vuoden aikana. On hyvä muistaa, että rusketus on merkki ihovaurioista, ei suinkaan terveydestä, toteaa Anne Höytö.
Merkittävin syy jättää suojautumatta on se, että ei arvella oltavan ulkona niin pitkään, että iho palaisi. Toiseksi yleisin syy olla suojautumatta on unohdus lähtökiireessä. Toiset eivät myöskään pidä aurinkovoiteen tai suojaavien vaatteiden käyttämisestä.
- UV-indeksin ennusteen voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta.
Lue myös: Melanooma havaitaan usein liian myöhään – tulokset auttavat löytämään uusia hoitovaihtoehtoja
Kommentoi Facebookissa