SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan voimakas matalapaine kulkee keskiviikkona Suomen yli ja voimistaa tuulta lähes koko maassa. Lisäksi erityisesti maan pohjoisosassa sataa runsaasti.
Keski- ja Pohjois-Lapissa osa sateesta tulee räntänä tai lumena, mikä voi muuttaa ajokelin erittäin huonoksi. Keskiviikkona maan etelä- ja itäosassa esiintyy vaarallisen voimakkaita lounaistuulen puuskia, jotka puhaltavat yli 20 metriä sekunnissa. Muuallakin maassa puuskissa tuulee yleisesti yli 15 metriä sekunnissa.
– Voimakas tuuli kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Tilanteeseen kannattaa varautua esimerkiksi ottamalla irtaimistoa talteen pihalta, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo.
Keski- ja Pohjois-Lapissa tuulee koillisesta, ja kovimmat puuskat ylittävät sielläkin 15 metriin sekunnissa. Tiistain ja keskiviikon kokonaissademäärä yltää pohjoisessa laajalti 20–40 millimetriin, paikoin sataa enemmänkin. Keski- ja Pohjois-Lapissa ajoteille voi kertyä lunta tai sohjoa.
Maan etelä- ja keskiosassa sademäärät ovat vähäisempiä, mutta Varsinais-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella voi sataa 15–30 millimetriä vettä. Tuuli heikkenee koko maassa keskiviikkoiltaan mennessä, ja samalla sadealue väistyy maan etelä- ja keskiosan yltä itään. Maan pohjoisosassa epävakainen sää jatkuu vielä torstaina.
Kommentoi Facebookissa