Vaikea sairaus nujersi mestarisanoittajan – Vexi Salmi on kuollut

Vexi Salmen tekstit heijastivat kansan syvien rivien tuntoja.

Vexi Salmen tekstit heijastivat kansan syvien rivien tuntoja. (Kuva Teemu Rajala)

Vexi Salmi muistetaan erityisesti nuoruudenystävänsä Irwin Goodmanin taisteluparina.

SANOITTAJA Sanoittajalegenda Veikko Vexi Salmi on kuollut varhain tiistaiaamuna Helsingin Terhokodissa 77-vuotiaana. Hämeenlinnassa vuonna 1942 syntyneen musiikkimaailman vaikuttajan vaikea sairaus eteni nopeasti.

Vexi Salmi muistetaan nuoruudenystävänsä Irwin Goodmanin taisteluparina, yhdessä kaksikko teki mittavan määrän hittejä 1960- ja 1970-luvulla kuten Ei tippa tapa, St. Pauli ja Reeperbahn, Poing poing poing ja Vain elämää. Yhteistyö tuotti hedelmiä vielä 1980-luvulla, kun Irwin teki comebackin kappaleella Rentun ruusu. Irwin ja Vexi voittivat muun muassa kaksi kertaa peräkkäin suositun Syksyn sävel -kilpailun.

Juttuvinkki: Kirkan kuolemasta 10 vuotta – Surun pyyhit silmistäni oli lähellä jäädä levyttämättä

Tuottelias sanoittaja teki noin 8000 tekstiä, joista yli 3000 on levytetty. Hänen kappaleitaan ovat esittäneet muun muassa Markku Aro, Fredi, Katri Helena, Paula Koivuniemi ja Kirka. Tunnettuja hittejä ovat esimerkiksi Katson autiota hiekkarantaa, Puhu hiljaa rakkaudesta sekä Surun pyyhit silmistäni.

Vexi Salmen tekstien sanotaan uudistaneen suomalaista iskelmägenreä ja sanoitusten heijastavan kansan syvien rivien tuntoja. Hänellä oli myös oma levy-yhtiö, joka kaatui lopulta taloudellisiin vaikeuksiin. Salmi toimi lisäksi tuottajana ja managerina, vanhemmiten hänet tunnettiin myös taiteenkerääjänä. Yhdessä puolisonsa Katri Wanner-Salmen kanssa kerätty yli 700 teoksen kokoelma on lahjoitettu Hämeenlinnan taidemuseolle.

Vexi Salmi on saanut muun muassa Reino Helismaa, Juha Vainio ja Kullervo Linna -palkinnot, sekä lisäksi Erikois-Emman, Pro Sculptura -mitalin ja Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahaston elämäntyöpalkinnon. Vexi Salmi oli kolme kertaa naimisissa, hänen nuorin poikansa Topi Salmi tunnetaan myös sanoittajana.

Lue myös: ”Vain elämää” oli renttu-Irwinin hitti – kohtalona dramaattinen keikkamatka

Kommentoi Facebookissa