Valtteri Bottas pettyi romurallikisassa – Kimi Räikkönen vihdoin pisteille

Valtteri Bottas ajaa 2020 mustalla Mercedeksellä

Valtteri Bottas ajaa mustalla Mercedeksellä. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas jäi useita kolareita sisältäneessä Mugellon F1-kilpailussa toiseksi. Kimi Räikkönen oli yhdeksäs saavuttaen kauden ensimmäiset pisteensä.

FORMULA 1 Formula ykkösten historian ensimmäinen Italiassa sijaitsevalla Mugellon radalla ajettu F1-kilpailu tarjosi romurallia. Kilpailu keskeytettiin kahdesti ja kahdesti myös startattiin uudelleen lähtöruudukosta.

Voittoon ajoi tuttu mies. Lewis Hamilton saavutti uransa 90. F1-osakilpailuvoittonsa.

Odotetusti Mercedes saavutti kaksoisvoiton. Valtteri Bottas ajoi ihan kohtuullisen kilpailun, mutta Hamiltonia vastaan ihan kohtuullinen ei riitä. Toisessa uusintastartissa Bottas epäonnistui, mikä käytännössä ratkaisi Hamiltonin voiton.

Hamilton ajoi myös kisan nopeimman kierroksen ja johtaa Bottasta MM-sarjassa nyt 56 pisteellä. Kaudesta on ajamatta enää kahdeksan kilpailua, joten Bottaksen tilanne mestaruustaistossa on jo epätoivoinen.

– Jatkan puskemista, ilmoitti Bottas Formula ykkösten tv-haastattelussa varsin happaman oloisena.

Paljon parjattu Red Bull –kuski Alexander Albon sijoittui kolmanneksi saavuttaen uransa ensimmäisen F1-palkintosijansa. Albonista tuli myös historian ensimmäinen F1-sarjassa palkintopallille päässyt Thaimaata edustava kuljettaja.

Daniel Ricciardo oli Renaultillaan maalissa neljäs. Viidenneksi sijoittui Racing Point -tallin Sergio Perez ja kuudenneksi McLaren-kuski Lando Norris.

Heti kisan alussa nähtiin kaksi joukkokolaria. Kimi Räikkönen oli osallisena niistä toisessa, mutta hän pystyi jatkamaan kilpailua.

Juttuvinkki: Vuoden roskakuskiksi valittu Keke voitti maailmanmestaruuden – Suomikin muuttui

Maaliin Räikkönen ajoi kahdeksantena. Hän putosi viiden sekunnin aikasakkonsa myötä yhdeksänneksi, mutta saavutti kuitenkin kauden ensimmäiset MM-pisteensä.

Mugellon viikonloppu oli Räikköselle eräänlainen juhlakisa. Samalla radalla hän oli ajanut ensimmäiset F1-testinsä 20 vuotta sitten. Autona oli Sauber, jonka palveluksessa Räikkönen ajaa 20 vuotta myöhemminkin, joskin tallin nimenä on nykyään Alfa Romeo.

Ferrari juhli Mugellossa historiansa tuhannetta F1-kilpailuaan. Paikan päälle oli päästetty muutama tuhat katsojaakin.

Menestys jäi Ferrarilla odotetun vaatimattomaksi. Tallin kuljettajista Charles Leclerc oli kahdeksas ja Sebastian Vettel kymmenes. Ferrari on kadottanut kilpailukykynsä täysin.

Ferrari tuntee Mugellon radan hyvin, mutta useammalle tallille ja kuljettajalle nopeita mutkia sisältävä haastava rata oli uusi kokemus. Se näkyi kolarointeina sekä rengasrikkoina. Kolarit sekä ulosajot johtivat kahdeksan kuljettajan keskeytykseen.

Formula ykkösten kaudesta on takana intensiivinen jakso, kun yhdeksän kilpailua on ajettu 11 viikon sisällä. Syksyn edetessä kiire hieman helpottaa, sillä loput kahdeksan kisaa ajetaan 12 viikon sisällä kauden päättyessä paria viikkoa ennen joulua.

Seuraava kisa ajetaan Venäjällä Adlerin olympiapuistossa 27. syyskuuta.

Teksti Otto Palojärvi

LUue myös: Kimi Räikkönen vietti Formula ykkösten 20-vuotispäiväänsä päihittämällä Ferrarin

Kommentoi Facebookissa