Valtteri Bottas säikäytti rajulla kolarillaan – ”Aina se vähän kolahtaa”

Valtteri Bottas auttoi Mercedeksen valmistajien mestariksi myös 2019.

Valtteri Bottas auttoi Mercedeksen valmistajien mestariksi myös 2019. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas romutti Mercedeksensä Mexico Cityssa seinään. Max Verstappen menetti paalupaikkansa tuomaripäätöksellä.

FORMULA 1 Meksikon F1-kisan aika-ajot saivat dramaattisen päätöksen Valtteri Bottaksen ajettua seinään. Bottas teki ajovirheen ja auto romuttui pahasti.

Lääkärintarkastuksessa Bottaksen todettiin olevan kunnossa.

– Aina se vähän kolahtaa, mutta ei ole kipuja missään. Sen suhteen kaikki on ok, Bottas sanoi C Moren haastattelussa MTV Uutisten nettisivujen mukaan.

Ulosajo johtui ajoneuvon kuljettajan virheellisestä toiminnasta.

– Viimeinen mutka meni vain vähän leveäksi. Rata oli ulkopuolelta vähän likainen ja sitten oli liian myöhäistä. Pikkuisen osuin seinään ja se vei mukanaan, Bottas sanoi.

Kuudenneksi sijoittuneen Bottaksen auto romuttui aika pahasti. On mahdollista, että hän saisi korjausoperaatioiden takia vielä lähtöruuturangaistuksia.

Mercedekselle ei muutenkaan jäänyt iloittavaa. Lewis Hamilton oli neljäs hävittyään paalulle ajaneelle Red Bullin Max Verstappenille puolella sekunnilla. Tosin Hamilton nousi myöhemmin kolmanneksi Verstappenin menetettyä paalupaikkansa tuomariston päätöksellä.

Verstappen ilmoitti, ettei hidastanut Bottaksen ulosajon yhteydessä ajaessaan nopeaa kierrostaan. Tuomaristo ilmoitti ensin, ettei se tutki Verstappenin tekemisiä, mutta myöhemmin Verstappen päätettiin kuitenkin kutsua tuomariston kuultavaksi.

Verstappenin auton varoitusjärjestelmään ei ollut tullut vielä ilmoitusta tuplakeltaisista lipuista hänen ollessaan nopealla kierroksellaan. Verstappenille heilutettiin kuitenkin keltaisia lippuja. Tuomaristo pudotti hänet neljänteen ruutuun.

Ferrarit nousivat eturiviin. Paalulta starttaa Charles Leclerc ja toisesta ruudusta Sebastian Vettel.

Kimi Räikkösen vaatimaton syksy sai jatkoa. Kimi oli tuloksissa 14:s.

– Ei ihan vauhti riittänyt. Sinänsä parempi viikonloppu on ollut kuin edelliset. Viimeiseen osioon pääseminen ei ollut monestakaan kymmenyksestä kiinni, mutta vähän oli hankalaa, kommentoi Räikkönen C Moren tv-haastattelussa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottas toivottoman haasteen edessä – ”On minun vikani”

 

Meksikon Grand Prix, aika-ajotulokset

1. Max Verstappen Red Bull 1.14.758*
2. Charles Leclerc Ferrari 1.15.024
3. Sebastian Vettel Ferrari 1.15.170
4. Lewis Hamilton Mercedes 1.15.262
5. Alexander Albon Red Bull 1.15.336
6. Valtteri Bottas Mercedes 1.15.338
7. Carlos Sainz McLaren 1.16.014
8. Lando Norris McLaren 1.16.322
9. Daniil Kvyat Toro Rosso 1.16.469
10. Pierre Gasly Toro Rosso 1.16.586
11. Sergio Perez Racing Point 1.16.687
12. Nico Hülkenberg Renault 1.16.885
13. Daniel Ricciardo Renault 1.16.933
14. Kimi Räikkönen Alfa Romeo 1.16.967
15. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo 1.17.269
16. Lance Stroll Racing Point 1.18.065
17. Kevin Magnussen Haas 1.18.436
18. Romain Grosjean Haas 1.18.599
19. George Russell Williams 1.18.823
20. Robert Kubica Williams 1.20.179

*Verstappen pudotettiin neljänteen ruutuun.

Kommentoi Facebookissa