MURHENÄYTELMÄ Viime heinäkuussa tapahtui veriteko, jonka taustat ovat vasta nyt selvinneet Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Syytteessä oleva 77-vuotias mies oli surmannut 70-vuotiaan vaimonsa iskemällä häntä teräaseilla, viranomaiset laskivat iskuja olleen kaikkiaan 66.
Juankoskella tapahtunut teko oli syyttäjän mukaan ollut erityisen raaka ja julma, mies sai siksi syytteen murhasta. Uhriksi joutunut rollaattorilla liikkunut puoliso oli sekä näkö- että liikuntarajoitteinen, joten hänen mahdollisuutensa puolustautua olivat heikot. Rangaistukseksi syyttäjä vaati elinkautista vankeutta.
Veriteko tapahtui avioparin asunnossa ja mies myönsi oikeudessa surmanneensa vaimonsa. Hän kertoi olleensa uupunut, ja jo vuoden alussa hakeutuneensa itsekin hoitoon. Puolison sairaus vaati dialyysihoitoa neljä kertaa viikossa ja mies sanoi olleensa ympärivuorokautisesti vaimonsa hoitajana.
Puolustuksekseen 77-vuotias syytetty kertoi myös, että hänellä ei ollut läheisiä, jotka olisivat voineet auttaa.
Mitään riitaa 40 vuotta naimisissa olleella pariskunnalla ei ollut, eikä mies itsekään ymmärrä tekoaan. Hän kertoi havahtuneensa vasta kun ymmärsi vaimonsa kuolleen. Käräjäoikeus myöntyi miehen omaan pyyntöön päästä mielentilatutkimukseen ja totesi välituomiossaan maanantaina miehen syylliseksi veritekoon.
Vanhusten tekemiä perhesurmia tuntuu sattuneen viime aikoina hälyttävästi. Elokuussa Ruissalossa Turussa löydettiin ammuttuna kaksi henkilöä. Kyseessä oli iäkäs pariskunta, joista miehen epäillään surmanneen vaimonsa. Surmatyön jälkeen mies oli ampunut itsensä.
Joskus syy ei selviä koskaan, edes jäähyväiskirjettä ei jää jäljelle. Pohjois-Pohjanmaalla Haapavedellä tammikuussa 90-vuotias sotaveteraani ampui puolisonsa ja itsensä. Poliisikin oli ymmällään ja yritti selvittää motiivia. Oliko taustalla sairauksia, vaikeuksia tai väsymistä raskaaksi koettuun tilanteeseen? Asia ei etene oikeuteen, koska epäilty henkirikoksen tekijä on kuollut.
Vanhuksen tekemän perhesurman syynä on amerikkalaisten tutkimusten mukaan usein puolison heikentynyt terveys. Omaishoitajana toimiva puoliso ei enää yksinkertaisesti jaksa. Suomessa asiaa ei ole tutkittu, sillä iäkkäiden ihmisten suorittamia surmia on tapahtunut kuitenkin toistaiseksi vähän.
Vuonna 2013 Kymenlaakson käräjäoikeus jätti tuomitsematta rangaistukseen 88-vuotiaan kotkalaismiehen, joka surmasi 1920-luvulla syntyneen puolisonsa kotkalaisessa palvelutalossa. Oikeus jätti miehen tuomitsematta, koska tämä oli mielentilatutkimuksen mukaan teon tehdessään syyntakeeton.
Vuonna 2012 iäkäs 85-vuotias mies surmasi kirveellä 88-vuotiaan vaimonsa Hyvinkään keskustassa sijaitsevassa pariskunnan asunnossa. Mies oli vaimonsa omaishoitaja, ja hän ilmoitti itse keskellä päivää tapahtuneesta surmasta hätäkeskukseen.
Yhdeksän vuotta sitten Ylitorniolla 88-vuotias mies ampui kaksi kehitysvammaista, jo viisikymppistä tytärtään, jonka jälkeen hän surmasi terveyskeskuksessa hoidettavana olleen vaimonsa. Sotaveteraani jätti perheen kolmelle muulle lapselle kirjeen, jossa käsiteltiin perheen sisäisiä asioita, mutta ampumisen motiivi ei silloinkaan selvinnyt.
Suomalaisia perhesurmia yleisesti eri-ikäisten henkilöiden osalta tutkineen Tampereen yliopiston dosentin YTT Minna Nikusen selvitysten mukaan viidesosassa perhesurmista surmaaja tappaa lopuksi itsensä, ja 90 prosentissa perhesurmista tekijä on mies.
Surmiin liittyy alkoholi vain harvoin, sillä ne ovat suunnitelmallisia. Tavallisesti taustalla on mustasukkaisuus, avioeron uhka, taloudelliset vaikeudet tai toivottomaksi koettu tilanne. Päivän Lehti on kirjoittanut aikaisemmin asiasta tässä.
Kommentoi Facebookissa