Vanhan arvokuljetusryöstön tutkinta eteni yllättäen – vangitun epäillään kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään

Teko on ollut erittäin vaarallinen sekä sivullisia että poliisia kohtaan.

Teko on ollut erittäin vaarallinen sekä sivullisia että poliisia kohtaan. (Kuva Poliisi)

Kiinniotettu on pääkaupunkiseudulla asuva 1970-luvun puolivälissä syntynyt mies.

ARVOKULJETUSRYÖSTÖ Lounais-Suomen poliisi on kiinniottanut keskiviikkona yhden miehen vuonna 2002 tapahtuneeseen Turun arvokuljetusryöstöön liittyen. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi hänet perjantaina 25.10. todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstön yrityksestä ja kahdesta murhan yrityksestä. Käräjäoikeus tekee lopullisen arvion miehen syyllisyydestä mahdollisessa pääkäsittelyssä.

Kiinniotettu, pääkaupunkiseudulla asuva mies on syntynyt 70-luvun puolivälissä, ja hänen epäillään kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Poliisi pääsi epäillyn jäljille peruspoliisityöllä, vanhaa ja uutta tietoa yhdistelemällä. Tutkinnassa on selvinnyt, että tekijöillä on ollut etukäteistietoa arvokuljetusauton rakenteesta ja suojauksesta.

Tutkinnan kuluessa löytyi poltettu pakoauto.
Tutkinnan kuluessa löytyi poltettu pakoauto. (Kuva Poliisi)

Tampereentien Prisman pihalla tapahtunut arvokuljetusryöstön yritys on poikkeuksellinen tapaus Suomen rikoshistoriassa. Kyseessä on suunnitelmallinen ja ammattimaisesti organisoitu teko, joka aikoinaan oli erittäin vaarallinen sekä sivullisia että poliisia kohtaan.

Toukokuun jälkeen poliisi on saanut lähes 20 uutta vihjettä yleisöltä. Poliisi kiittää yleisöä vihjeistä ja tiedoista, jotka ovat omalta osaltaan edesauttaneet tutkintaa.

Poliisi jatkaa teon tutkintaa. Tutkinnan edistymisestä huolimatta poliisille voi edelleen kertoa arvokuljetusryöstön yritykseen liittyvistä tiedoista joko lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai soittamalla puhelinnumeroon 050 456 2243.

Lue myös: Vanha arvokuljetusryöstön yritys aktiiviseen tutkintaan – poliisi kaipaa vihjeitä naamioituneista

Kommentoi Facebookissa