PELASTUSPALVELU Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa hälytettiin vuonna 2020 viranomaisten avuksi 544 kertaa, mikä on kymmeniä hälytyskertoja enemmän kuin edellisvuosina. Varsinkin kadonneita etsittiin tavallista useammin.
Yksi syy etsintöjen suureen määrään on, että koronaepidemian aikana ihmiset ovat liikkuneet aiempaa enemmän luonnossa ja siksi myös kadoksiin on joutunut yhä useampi. Myös muita auttamistilanteista oli aiempaa enemmän.
Apua annettiin useammin kuin aiempina vuosina. Viime vuonna apua Vapepalta sai noin 2 500 ihmistä, ja tehtäviin osallistui noin 8 500 vapaaehtoista auttajaa. Myös vapaaehtoistunteja kertyi paljon, yli 30 000 tuntia.
– Auttajia ja heidän aikaansa tarvittiin aiempaa enemmän, koska Vapepa osallistui useisiin paljon vapaaehtoisia vaativiin auttamistilanteisiin, joita etsintöjen lisäksi olivat esimerkiksi tulipalot, tulvasuojelu sekä koronaan liittyvät tehtävät, sanoo valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen Vapepasta.
Auttamistilanteistä 265 oli etsintöjä, 120 ensihuoltotilannetta, 101 valmiushälytystä ja 58 muuta auttamistilannetta. Muut auttamistilanteet olivat esimerkiksi tulvasuojelua, neuvontaa, metsäpalojen jälkivartiointia sekä yksittäisiä auttamistehtäviä koronaan liittyen.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun auttajien verkosto kasvoi, kun hälytysryhmiin liittyi vuonna 2020 tuhat jäsentä. Hälytysryhmissä on 11 000 vapaaehtoista auttajaa ympäri Suomea.
Lue myös: Vuoden vapaaehtoinen pelastaja valittiin – ”Tuntuu hyvältä, että olen pystynyt auttamaan”
Kommentoi Facebookissa