VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä asiassa, jossa Vasemmistoliiton läntisen alueen entistä toiminnanjohtajaa Misha Dellingeriä on epäilty kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Päätös on tehty ei rikosta -perusteella.
Esitutkinnan mukaan rikoksesta epäillyn perustamalla Twitter-tilillä on loppuvuonna 2016 julkaistu useita uhkaavia viestejä, jotka ovat kohdistuneet viesteissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, natseiksi ja fasisteiksi kutsuttuihin tahoihin. Viestit ovat esimerkiksi seuraavanlaisia tappouhkauksia:
”Climate change deniers should be shot.”
“I think we should kill fascists.”
Rikoksesta epäilty on esitutkinnassa kiistänyt julkaisseensa kyseisiä viestejä.
Valtakunnansyyttäjä on päätöksessään katsonut, että kyseiset viestit ovat kohdistuneet yhteiskunnallisten ja poliittisten mielipiteiden perusteella määrittyviin ihmisryhmiin eikä niistä ole tunnistettavissa sellaista vakaumusta, jonka perusteella määrittyvät ihmisryhmät saavat kiihottamisrikoksessa tarkoitettua suojaa heihin kohdistuvalta uhkaavalta viestinnältä.
Päätöksen mukaan viesteissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, fasisteiksi tai natseiksi kuvattujen ihmisten ryhmittymät eivät myöskään ole riittävän pysyviä tai tarkkarajaisia muodostaakseen kiihottamisrikoksessa tarkoitettua kansanryhmää. Esitutkinnassa tutkittua tekoa ei siten ole valtakunnansyyttäjän mukaan laissa säädetty rangaistavaksi.
Kommentoi Facebookissa