PRESIDENTINVAALIT Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu enemmän vuoden kuluttua olevista maakuntavaaleista kuin alle kuukauden päässä olevista kuntavaaleista, mutta vielä vähemmän ensi vuonna pidettävistä presidentinvaaleista.
Ehdokkaansa on jo hyvissä ajoissa nimennyt keskusta, Matti Vanhasen seuraksi myös vihreät valitsi jo viime presidentinvaalien yllättäjän Pekka Haaviston. Nyt myös vasemmistoliitto teki valintansa, kun puoluevaltuusto nimitti Helsingissä ehdokkaaksi europarlamentaarikko Merja Kyllösen.
Kyllönen oli ainoa ehdokas, vaikka puolueen Uudenmaan piiri toivoi päätöstä siirrettävän kuntavaalien jälkeiseksi, jotta sekä kuntavaaleissa että pormestarin virkaan ehdokkaaksi asettunut Paavo Arhinmäki voisi tulla kisaan mukaan. Ehdokas haluttiin päättää kuitenkin jo nyt.
Suomussalmelainen entinen liikenneministeri ja kansanedustaja Merja Kyllönen on toiminut Euroopan parlamentissa vuodesta 2014 lähtien ja myös hän on ehdolla kuntavaaleissa. Koulutukseltaan hän on bioanalyytikko.
Tällä hetkellä kenelläkään ei näyttäisi olevan mahdollisuuksia Sauli Niinistöä vastaan, jos tasavallan presidentti päättää hakea jatkokautta. Oman uskottavuutensa johdosta suuret puolueet haluavat kuitenkin asettaa oman ehdokkaan.
SDP:llä on ollut vaikeuksia nimetä omansa, sillä kaikki esitetyt henkilöt ovat toistaiseksi kieltäytyneet. Perussuomalaisilla valintaan vaikuttanee tulevien puheenjohtajavaalien tulos.
Kommentoi Facebookissa