Virallinen vahvistus – Valko-Venäjä menetti jääkiekon MM-kisat

Jääkiekon MM-turnaus pitäisi järjestää 2021 Valko-Venäjällä

Jääkiekon MM-turnaus piti järjestää 2021 Valko-Venäjällä. (Kuva AOP)

Jääkiekon MM-turnausta ei tänä vuonna järjestetä Valko-Venäjällä. Uudesta kisaisännästä päätetään myöhemmin.

JÄÄKIEKKO Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF vahvisti maanantaina, ettei jääkiekon MM-turnausta pelata tänä vuonna Valko-Venäjällä. IIHF perusteli ratkaisuaan turvallisuussyillä, jotka eivät ole IIHF:n hallittavissa.

MM-turnaus piti pelata sekä Valko-Venäjällä Minskissä että Latviassa Riiassa. Latvia ilmoitti tosin viime syksynä, ettei se halua järjestää turnausta, jos presidentti Aleksander Lukashenko on yhä Valko-Venäjällä vallassa.

Itsevaltaisesti Valko-Venäjää vuodesta 1994 hallinnut Lukashenko voitti presidentinvaalit viime elokuussa noin 80 prosentin äänisaaliilla.

Tosin vaaleja epäillään vilpilliseksi. Valko-Venäjällä on elokuusta saakka nähty massiivisia mielenosoituksia, joiden tukahduttamiseksi Lukashenkon hallinto ei ole epäröinyt käyttää kovia otteita.

Käytännössä jo viime syksynä oli selviö, ettei kisoja voitaisi Valko-Venäjällä järjestää. IIHF kuitenkin pitkitti prosessia kisajärjestäjän vaihtamisesta vaikean poliittisen ratkaisun takia. Onhan Valko-Venäjän läheinen tukija Venäjä kansainvälisessä jääkiekossa merkittävä vaikuttaja.

Juttuvinkki: Faselin ja Lukashenkon hali on suomettumisesta tuttua poliittista teatteria

IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel kävi viime viikolla Minskissä halailemassa Lukashenkoa. Samalla hän vei viestin perille, ettei kisoja voitaisi Valko-Venäjällä todennäköisesti järjestää.

Fasel on virallisissa lausunnoissaan puoltanut Valko-Venäjän kisaisännyyttä. Se johtuu hänen hyvistä Venäjän-suhteistaan sekä Venäjän vahvasta läsnäolosta IIHF:ssä.

Jääkiekon MM-kisojen pääsponsori Skoda ilmoitti viime viikolla, ettei se sponsoroi enää MM-kisoja, jos kisat järjestetään Valko-Venäjällä. Se sai IIHF:n tekemään nopean päätöksen kisaisännyyden eväämiseen valkovenäläisiltä. Raha luonnollisesti ratkaisee.

IIHF ilmoittaa harkitsevansa kisojen järjestämistä vain yhdessä kaupungissa. Kisojen järjestäjästä tiedotetaan lähiaikoina.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kultaleijona teki ensimmäisen NHL-maalinsa – vire haettiin KalPasta

Kommentoi Facebookissa