RAIDELIIKENNE Rautateiden henkilöliikennettä ollaan avaamassa kilpailulle. Liikenne- ja viestintäministeriön ilmoituksen mukaan tavoitteena on parantaa raideliikenteen palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä kasvattaa rautatieliikenteen osuutta henkilöliikenteessä.
Kilpailun avaaminen tarkoittaa sitä, että VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan. Tavoitteena on, että Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutettu liikennöinti alkaa 2020-luvun alkupuolella. VR-Yhtymä Oy:stä eriytetään lisäksi kolme erillistä valtionyhtiötä: kalustoyhtiö, kunnossapitoyhtiö sekä kiinteistöyhtiö.
Liikenneministeriö on pyytänyt konsulteilta selvityksiä, joista maksettujen palkkioiden kikkailusta nousi jälleen kohu. Lisäksi valtion omistajaohjausyksikkö on teettänyt omia selvityksiään. Niiden perusteella koko junaliikenteen kilpailuttaminen johtaisi myös sellaisiin mullistuksiin, jotka tulisivat kalliiksi sekä valtiolle että VR:lle, jonka arvosta sulaisi peräti 500 miljoonaa.
Jotta kilpailuttamisesta saataisiin hyötyä, valtion tulisi tehdä miljardiluokan investoinnit, esimerkiksi raiteita pitäisi rakentaa lisää. Pääasiassa hyötyjiä olisivat Suomen rautatieliikenteeseen tulevat uudet yhtiöt.
Päivän Lehden artikkelin asiasta löydät tästä.

Johtoryhmän kokoonpano vaihdettiin
Rautatiekilpailun avaamista valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriön johdolla kuudessa virallisessa työryhmässä.
– Olen lisäksi kutsunut virallisen valmistelun tueksi myös epävirallisen taustaryhmän, kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
Virallisia työryhmiä ovat johtoryhmä, projektiryhmä, kilpailutus-työryhmä, yhtiö-työryhmä, henkilöstö-työryhmä sekä viranomaistoiminnot-työryhmä. Mielenkiintoisin on johtoryhmä. Siihen kuuluu pääasiassa virkamiehiä liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä edustajat Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta.
Puheenjohtajana toimii liikenneministeri Anne Berner. Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön edustajaksi nimettiin osastopäällikkö Eero Heliövaara, kunnes hänet yllättäen viime perjantaina vaihdettiin keskustalaiseen elinkeinoministeri Mika Lintilään.
– Olen saanut ilmoituksen, että en ole siinä yhdessä työryhmässä jäsenenä, vaikka alun perin olin, Eero Heliövaara vahvistaa Taloussanomille.
Taloussanomien mukaan prosessista on siirretty sivuraiteelle toisinajattelijoita omistajaohjausyksiköstä, esimerkiksi myös Heliövaaran varamies Jarmo Väisänen on sivuutettu valmistelussa.

Puoli miljardia vapaammin käytettäväksi
Taustalla syrjäytyksessä uumoillaan olevan juuri valtion omistajaohjausyksikön teettämät selvitykset, jotka eivät tue Bernerin ajatuksia kilpailun avaamisesta ja sen aikataulusta.
VR:n yhtiöittäminen etenee kuitenkin kuin juna. Elokuun lopulla VR-Yhtymä Oy piti ylimääräisen yhtiökokouksen julkisuudelta piilossa. Yhtiökokous eli omistajat päättivät purkaa yhtiön vararahaston ja siirtää 524,8 miljoonaa euroa taseen sidotusta pääomasta vapaan oman pääoman rahastoon.
VR Group on kokonaan Suomen valtion omistama yritys. Konsernin emoyhtiö on VR-Yhtymä Oy, ja siihen kuuluu kaikkiaan 23 yhtiötä. Teknisellä järjestelyllä puoli miljardia voidaan nyt käyttää esimerkiksi uusien yhtiöiden pääomaan. Siirto kävi Taloussanomille ilmi Patentti- ja rekisterihallituksen julkisesta kuulutuksesta, jollainen täytyy antaa tämänlaatuisissa toimenpiteissä.
Eero Heliövaaran ja elinkeinoministeri Mika Lintilän suhteet kokivat kolauksen jo aikaisemmin elokuussa, kun julkisuuteen nousi kiista Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramon lisäeläkkeestä.
Yksityisellä sektorilla sijoitus- ja rahoitusammattilaisena tunnetun Eero Heliövaaran vuonna 2013 alkanut toimikausi omistajaohjausosastossa päättyy vuoden lopulla ja sen ei uskota saavan jatkoa.
Kommentoi Facebookissa