AUTOT Katumaasturien suosion loppua ei ole näköpiirissä, ja erityisen kova kysyntä on pikku- ja kompaktiluokkaan sijoittuvista malleista. Volkswagen heräsi tyypilliseen tapaansa tähänkin segmenttiin varsin myöhään, kun Golfin pohjalta tehty T-Roc-niminen crossover esiteltiin viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä. Auto on kuitenkin ehtinyt nousta lyhyessä ajassa luokkansa suosituimpien mallien joukkoon, mikä on myöskin varsin tyypillistä Volkkarille.
Niinpä jatkoa seuraa pykälää pienemmässä autoluokassa. Saksalaiset julkaisivat nyt ensimmäisen tiiserikuvan T-Crossiksi nimetystä uutuudestaan, joka on Polon pohjalta tehty upouusi pikku-SUV. Peltien alta auto on kuitenkin vanha tuttu, koska Seat on jo myynyt kohta vuoden päivät vastaavaa tekniikkaa hyödyntävää Aronaa. Lisäksi konsernikumppani Skoda tuo ensi vuonna markkinoille samaa perustekniikkaa hyödyntävän pienen katumaasturin.
Nämä kaikki kolme tehdään VW-konsernin MQB AO -nimisen perusrakenteen pohjalle, jota hyödynnetään myös Polossa ja Seat Ibizassa. Ulkoisesti uusi T-Cross kulkee kuitenkin omia polkujaan. Valmistajan nyt julkaisemasta tiiserikuvasta käy ilmi, että auton peräpäätä halkoo täysleveä valopaneeli, joka yhdistää takavalot toisiinsa ja pitää sisällään myös Volkswagenin logon. Tätä muotoilukikkaa ei ole nähty viime vuosien Volkswageneissa, mutta hyvin samannäköinen paneeli koristaa VW-konsernin premium-tarjontaa edustavan Porsche Cayennen perää.

Tiiserikuva kertoo myös, että T-Crossin takalasin yläreunassa on hillitty spoilerilippa ja katolle on asennettu autoluokalle tyypilliset kaiteet. Takavalojen linja jatkuu kyljen terävässä taitoksessa, ja lokasuojankaarten pullistukset vaikuttaisivat olevan varsin erottuvat. Täytyy tosin muistaa, että pyörien kokoa on liioiteltu piirretyssä tiiserikuvassa, joten tuotantoauto ei ole ihan yhtä näyttävä ilmestys.
Volkswagen on julkaissut uutuudestaan myös videon, jossa näkyy T-Crossin piirretty kylkilinja. Siitä erottuu, että auton etuvalot edustavat pitkälti samaa tyyliä kuin isoveli T-Rocissa ja pykälää suuremmassa Tiguanissa. Etupuskurissa on puolestaan samantyyppiset kulmikkaat päiväajovalorinkulat kuin T-Rocissa.
Espanjan Navarrassa valmistettava uutuus tuodaan pian julkisuuteen koko komeudessaan, koska auto on luvattu lanseerata vielä syksyn aikana. T-Crossin ensiesittelyn piti tapahtua lokakuisessa Pariisin autonäyttelyssä, mutta VW ilmoitti äskettäin jättävänsä koko show’n väliin. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa myynnin aloitukseen, ja niinpä pikku-SUV voidaan nähdä kaupoissa vielä tämän vuoden puolella.
Auton moottorivalikoima keskittyy litran kokoisen bensaturbon ympärille. Siitä tulee todennäköisesti tarjolle 95- ja 115-hevosvoimaiset tehoversiot Seat Aronan tapaan, ja malliston huipulle esiteltäneen vielä 150-heppainen 1.5 TSI Evo. Myös 1,6-litrainen TDI saattaa täydentää valikoimaa, mutta nelivetoa ei tule saataville tässä autoluokassa. Tehokkaampien moottoreiden pariksi saa kuitenkin DSG-kaksoiskytkinautomaatin VW:n isompien katumaastureiden tyyliin.
- Lähde Carscoops
- Video: The all-new Volkswagen SUV: first sketches
Kommentoi Facebookissa