VEROTUS Verohallinto kertoo, että myöhässä maksetuista veroista kertyi korkoa 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös myöhässä maksaneiden henkilöiden määrä kasvoi: kaikkiaan veronsa maksoi viime vuonna myöhässä 870 000 suomalaista, mikä on 25 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Myöhässä maksetuista veroista kertyi viime vuonna 8,7 miljoonaa euroa korkoja.
Ensi viikon tiistaina 1.8. on jäännösverojen eli mätkyjen eräpäivä noin 289 000 henkilöllä. Kiinteistövero erääntyy 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla maanantaina 7. elokuuta. Viivästyskorko alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavana päivänä. Viivästyskorko on 7 prosenttia.
Valtaosa viivästyskoroista, 7,7 miljoonaa euroa, kertyi jäännösverosta. Viime vuonna jäännösveroja maksoi myöhässä 320 000 asiakasta, ja kiinteistöveron maksaminen myöhästyi 550 000 henkilöltä. Mukaan on laskettu myös henkilöt, jotka ovat tehneet Verohallinnon kanssa maksujärjestelyn.
– Vaikka suuri osa suomalaisista on tunnollisia veronmaksajia, esimerkiksi yllätyksenä tulleen jäännösveron maksaminen voi osalla jäädä viipymään pitkäksikin aikaa. Esimerkiksi noin 45 000 suomalaisella on edelleen maksamatta mätkyjä, joiden eräpäivä oli viime vuoden puolella, sanoo ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta.
Jotta mätkyt ja kiinteistövero eivät jää maksamatta unohduksen vuoksi, Verohallinto suosittelee e-laskun käyttämistä. E-laskun voi ottaa käyttöön verkkopankissa milloin tahansa.
– Erityisesti jos maksupäivät osuvat kesälomalle, verojen maksaminen eivät välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Kun ottaa käyttöön e-laskun, Verohallinnon lähettämät laskut tulevat jatkossa suoraan omaan verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää, Villman sanoo.
Sekä mätkyjen että kiinteistöverojen eräpäivät ovat tänäkin vuonna eri ihmisillä eri aikaan riippuen siitä, milloin henkilön verotus päättyy. Oman eräpäivän ja muut maksutiedot voi tarkistaa OmaVerosta.
– Osan asiakkaista pitää maksaa elokuussa sekä jäännös- että kiinteistöveroa, jolloin rahaa saattaa kesälomien ja -reissujen vuoksi olla tavallista vähemmän käytössä. Siksi on hyvä muistaa, että Verohallinnon kanssa voi tarvittaessa sopia maksujärjestelystä, Villman sanoo.
Maksujärjestelyä voi hakea, jos maksuvaikeudet ovat tilapäisiä, aikaisemmat maksujärjestelyt Verohallinnon kanssa on hoidettu eikä henkilöllä ole velkoja ulosotossa.
Lue myös: Varo huijausviestejä veronpalautuksista – aidoissa verottajan viesteissä ei ole linkkejä
Kommentoi Facebookissa