UKRAINA Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous New Yorkissa on tuominnut selvin äänestyslukemin Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa. Venäjä liitti valekansanäänestysten jälkeen itseensä neljä Ukrainalle kuuluvaa aluetta, joita se miehittää.
YK:n alueliitokset tuomitsevan päätöslauselman puolesta äänesti 143 maata. Vastaan äänestivät Venäjän itsensä lisäksi Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Nicaragua ja Syyria. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden julkaisi Valkoisen talon kautta lausunnon päätöksestä.
Presidentti muistutti, että maaliskuussa 141 maata tuomitsi presidentti Vladimir Putinin määräämän Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, joten maiden lukumäärä oli nyt suurempi. Maailma on myös lähettänyt selvän viestin, Venäjä ei voi poistaa suvereenia valtiota kartalta.
”Venäjä ei voi muuttaa rajoja voimalla. Venäjä ei voi kaapata toisen valtion aluetta omakseen. Ukrainalla on oikeus samoihin oikeuksiin, kuin jokaisella muulla itsenäisellä valtiolla. Sen täytyy saada päättää omasta tulevaisuudestaan, ja sen kansalaisten täytyy saada elää rauhassa omien kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa sisällä.”
Äänestyksestä pidättäytyi 35 maata. Kyseisten maiden joukossa olivat muun muassa Kiina, Intia, Pakistan, Etelä-Afrikka, Kuuba, Thaimaa, Vietnam sekä useita Afrikan maita.
Venäjä on aikaisemmin estänyt veto-oikeudellaan vastaavan päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa. Yleiskokouksessa YK:n 193 jäsenmaalla on yksi ääni ilman veto-oikeuksia.
Kommentoi Facebookissa