Yleisurheilun EM-kisat peruttiin – Annimari Korte otti raskaasti

Yleisurheilun 2020 EM-kisat peruttiin koronapandemian takia,. Suomalaisnaiset olisivat olleet pika-aidoissa mitaliehdokkaita.

Yleisurheilun 2020 EM-kisat peruttiin koronapandemian takia. Suomalaisnaiset olisivat olleet pika-aidoissa mitaliehdokkaita. (Kuva AOP)

Yleisiurheilun EM-kisat peruuntuivat koronapandemian takia. Samalla mureni Annimari Kortteen mitaliunelma.

YLEISURHEILU Yleisurheilun EM-kisoja ei tänä vuonna järjestetä. Kisat oli tarkoitus järjestää elokuun lopulla Pariisissa, mutta koronapandemian takia tapahtuma peruttiin.

Kisoja ei myöskään siirretä toiseen ajankohtaan. Tapahtuma on peruttu kokonaan.

Koronapandemia saattaa elokuussa jo helpottaa, mutta neljän kuukauden kuluttuakaan ei ole varmuutta, voiko Ranska avata vielä rajojaan ulkomaalaisille tai saako maassa järjestää vielä suuria yleisötapahtumia. Koronapandemian rajoitukset haittaavat myös olennaisesti kisojen järjestelyjä, joten kisojen peruminen kokonaan oli paras vaihtoehto.

– Olemme käyneet paljon keskusteluja viimeisen kuukauden aikana. Tutkimme kaikki mahdollisuudet, mutta jouduimme tekemään tämän päätöksen, EM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jean Gracia sanoo.

Urheilijoille kisojen peruminen on tietysti karmea pettymys. Olivathan EM-kisat monen urheilijan kauden päätavoite sen jälkeen, kun Tokion olympialaiset jouduttiin siirtämään koronapandemian takia vuoteen 2021.

Pika-aitojen SE-nainen Annimari Korte otti uutisen kisojen peruuntumisesta raskaasti.

– Olympialaisten siirto ei haittaa, mutta EM-kisojen peruminen koskettaa kovempaa, Yhdysvalloissa harjoitellut Korte kirjoitti Twitter-tilillään.

– Ensimmäistä kertaa ikinä uskoin, että voisin oikeasti menestyä arvokisoissa. Toivottavasti kesällä juostaan ja kovaa edes pikkukisoissa. Motivaatiota löytyy, Korte jatkaa.

Korte juoksi 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,72 viime heinäkuussa Joensuussa. Hän olisi ollut Pariisin EM-kisoissa vahva mitaliehdokas.

Seuraavat EM-kisat on määrä järjestää 2022. Samana vuonna järjestetään myös yleisurheilun MM-kisat.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomen urheilu kesällä pysähdyksissä – kova isku Veikkausliigalle

Kommentoi Facebookissa