LUONTO WWF:n työryhmä on laskenut tällä viikolla jo 105 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea Oulun seudulla. Yksilömäärä saattaa vielä kasvaa, ennen kuin kiljuhanhet jatkavat kevätmuuttoaan pohjoiseen.
Luku on osoitus siitä, että kiljuhanhi on saatu pelastettua Pohjoismaissa välittömimmän sukupuuton vaaralta. Kiljuhanhi on uhanalaisimpia Pohjoismaissa pesiviä lintulajeja. Vielä 2000-luvun alun huonoimpina vuosina kiljuhanhia havaittiin Suomessa vuosittain alle kymmenen.
– Pohjolan kiljuhanhikannan elpyminen on tulos sinnikkäästä työstä, jota on tehty niin täällä Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tulosten näkeminen omin silmin on totta kai palkitsevaa, sanoo WWF:n kiljuhanhityöryhmän Risto Karvonen, joka vastaa tarkkailusta Oulun seudulla.
Kiljuhanhet muuttavat keväisin Kreikassa sijaitsevilta talvehtimisalueiltaan Norjan Lappiin pesimään. Matkalla kohti pesimäalueitaan ne pysähtyvät Oulun seudulle lepäämään ja ruokailemaan, jolloin WWF:n kiljuhanhityöryhmä laskee ne kannan kehityksen arvioimiseksi.
Työryhmä aloitti tarkkailun vuonna 1985, ja nykyisin työ toteutetaan WWF:n ja Metsähallituksen yhteistyönä. Ympäristöministeriö tukee tarkkailun toteutusta. Kyseessä on maailman pisin katkeamaton havaintosarja kiljuhanhikannan kehityksestä.
Oulun seudulla parhaillaan lepäilevässä kiljuhanhiparvessa on mukana myös lähettimellä varustettu kiljuhanhikoiras Blue. Norjan lintutieteellisen yhdistyksen BirdLife Norjan tutkijat asensivat linnulle vuosi sitten kevyen satelliittipaikantimen. Lintu pesi viime kesänä onnistuneesti Pohjois-Norjassa ja muutti poikueensa kanssa syyskuussa Suomen yli Kreikkaan.
Maaliskuussa Blue aloitti kevätmuuttonsa lentämällä Unkarin Hortobágyyn. Sieltä se jatkoi huhtikuun puolivälissä Koillis-Puolaan. Pääsiäisenä Blue siirtyi yllättäen Viron Hiidenmaalle, paljastaen aiemmin tuntemattoman kiljuhanhien levähdysalueen.
– Levähdysaluetta etsittiin pitkään sen jälkeen, kun kiljuhanhet lakkasivat muutamia vuosia sitten käyttämästä Manner-Virossa sijainnutta perinteistä aluetta. Levähdysalueiden paikallistaminen ja turvaaminen on lajin suojelu kannalta keskeisen tärkeää, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.
WWF:n kiljuhanhityöryhmän suomalaiset vapaaehtoiset matkustivat välittömästi Hiidenmaalle, ja onnistuivat laskemaan alueelta Bluen lisäksi 108 kiljuhanhea. Tämä on suurin Virossa havaittu kiljuhanhimäärä 1960-luvun jälkeen.
Kommentoi Facebookissa