Gazassa oli verisin yhteenotto vuosiin – Israelilla juhlapäivä, palestiinalaisilla pettymys

Yhdysvaltain suurlähetystöä Jerusalemisssa olivat avaamassa pääministeri Benjamin Netanjahun seurassa USA:n presidentin neuvonantaja Jared Kushner sekä tytär Ivanka Trump.

Yhdysvaltain suurlähetystöä Jerusalemisssa olivat avaamassa pääministeri Benjamin Netanjahun seurassa USA:n presidentin neuvonantaja Jared Kushner sekä tytär Ivanka Trump. (Kuva AOP)

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu konfliktin johdosta tänään hätäkokoukseen.

LÄHI-ITÄ Israelin valtio perustettiin 14. toukokuuta vuonna 1948, kun brittien hallinnoimasta Palestiinan mandaatista erotettiin valtio juutalaisille. Israelin syntyminen ei sujunut kivutta, syttyi itsenäisyyssota, jossa Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin.

Myös Suomesta lähti vapaaehtoisia juutalaisia taistelemaan Israelin itsenäisyyden puolesta. Neuvostoliitto tuki Israelia, kun vanha siirtomaaisäntä Iso-Britannia tuki puolestaan arabeja. Egyptin hallintaan jäi Gaza, jonka maa menetti kuitenkin Israelille vuonna 1967 niin sanotussa kuuden päivän sodassa.

Lähi-itä on ollut vuosikymmeniä rauhaton, vuonna 1956 sodittiin Suezin kriisin tiimoilta ja 1973 käytiin Jom Kippur -sota, vuonna 1982 taisteltiin Libanonissa. Intifada eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan alkoi vuonna 1987.

Lähi-idän kiistassa ratkaisematta ovat jääneet muun muassa Gazan asema, Israelin miehittämän ja aitaaman Länsirannan kohtalo sekä Jerusalem, jota sekä israelilaiset että palestiinalaiset pitävät pääkaupunkinaan.

Israelin 70-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Yhdysvaltain suurlähetystö siirrettiin presidentti Donald Trumpin antaman lupauksen mukaisesti Tel Avivista Jerusalemiin. Trump itse ei saapunut paikalle, vaan maata hänen puolestaan edusti tytär Ivanka Trump puolisonsa, presidentin neuvonantajan amerikanjuutalaisen Jared Kushnerin kanssa.

Yhdysvalloissa Trumpin päätös siirtää suurlähetystö on saanut kiitosta myös demokraattien riveistä. Maassa onkin miljoonia ihmisiä käsittävä maailman toiseksi suurin juutalaisyhteisö Israelin jälkeen.

– Olemme syvästi liikuttuneita ja syvästi kiitollisia, kommentoi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Palestiinalaisille päivä oli sen sijaan pettymys, Israelin itsenäisyyspäivää seuraavaa päivää vietetään heidän keskuudessaan nimellä al Nakba eli katastrofi. Gazan rajalla käytiinkin verisin yhteenotto sitten sotimisen alueella vuonna 2014, lisää levottomuuksia on odotettavissa tänään.

Rajan mielenosoituksissa kuoli palestiinalaisviranomaisten mukaan lähes 60 ihmistä ja liki 3 000 loukkaantui. Israelin turvallisuusviranomaiset ovat ilmoittaneet joukkojen avaavan tulen, kun raja-aitaa yritetään vaurioittaa tai tunkeutua Israelin puolelle.

YK:n turvallisuusneuvoston on määrä kokoontua tänään Kuwaitin kutsumana hätäkokoukseen. Kokouksesta ei ole odotettavissa julkilausumaa, sillä kansainvälisten tietotoimistojen mukaan Yhdysvallat tulee estämään sen.

Lue myös: Suomi avasi pelastusreitin juutalaisille Amerikkaan

Kommentoi Facebookissa