ALPPIHIIHTO Santeri Kiiveri laski kultaa alppihiihdon suurpujottelusta Pekingin paralympialaisissa. Kiiveri toi Suomelle kisojen kolmannen mitalin.
Kiiveri oli jo aiemmin laskenut hopealle alppiyhdistetystä. Lumilautailija Matti Suur-Hamari oli voittanut kultaa lumilautacrossista.
Kiiverin kulta irtosi neljän sadasosan erolla ennen Yhdysvaltain Thomas Charles Walshia. Ensimmäisen kierroksen jälkeen suomalainen oli kakkosena 34 sadasosaa Walshin perässä, mutta kykeni toisella laskullaan päihittämään Walshin 38 sadasosalla.
– Olin jopa vähän pettynyt ensimmäiseen laskuun, mutta näköjään sekin oli ihan hyvä. Toinen lasku oli varmaa tekemistä ja hyvä, ehjä suoritus. Nyt on hieno katsoa tulostaulua, kun oli tasainen kisa ja kaikille tasaiset olosuhteet. Ja paras voitti, Kiiveri kertoo Suomen Paralympiakomitean tiedotteessa.
Kiiveri ei heti tajunnut, mitä oli saavuttanut.
– Ehkä tämä voitto ei vielä ihan realisoidu tässä, kun on kaikennäköistä hässäkkää ympärillä, mutta eiköhän sitä vielä jossain vaiheessa tajua, mitä on tullut tehtyä, Kiiveri toteaa.
Kiiveri on vasta 21-vuotias, mutta laskijana hän on hyvin kokenut. Onhan hänellä meneillään jo yhdeksäs kausi kansainvälisissä para-alppihiihtokisoissa.
Neljä vuotta sitten Pyeongchangin paralympialaisissa Kiiveri laski pujottelussa neljänneksi. Pyeongchangin jälkeen hän ilmoitti kilpailevansa Pekingissä mitaleista kaikissa eri lajeissa.
Tavoitteensa Kiiveri piti, vaikka hänellä on ollut neljän vuoden aikana paljon vaikeuksia.
– Usko on ollut koetuksella paljonkin. Aina ei ole ollut sellainen fiilis, että olisi kiva edes jatkaa, kun on meinannut kuolla rinteeseen ja sitten on monta kuukautta tutkimuksissa, joihin ei ihan joka ihminen joudu, kun kajotaan aina sydämeen asti.
Kolme vuotta sitten Suomulla Kiiveri pyörtyi kesken laskun. Tilanne vaikutti uhkaavalta, ja jonkin aikaa koko uran jatko oli vaakalaudalla. Sen jälkeenkin Kiiverillä on ollut ajoittaisia terveysongelmia.
– Tässä on ollut paljon ylä- ja alamäkiä, mutta tämä korvaa kyllä kaiken sen neljän vuoden työn täydellisesti. Pyeongchangissa neljä vuotta sitten ajatusmalli oli vielä sellainen, että mitali olisi hieno homma ja todella iso yllätys, mutta sen jälkeen olen voittanut pujottelucupin kokonaiskilpailun ja saavuttanut muutakin, Kiiveri kertasi.
– Se loi ehkä omalla tavallaan itselle paineitakin. Paralympialaiset ovat kuitenkin meille ainoat kisat, joita seurataan kunnolla. Eli on tasan yksi paikka näyttää, mitä on saatu aikaiseksi. Tämä kyllä on todistanut, että ei ole ollut ihan turha panostus, Kiiveri jatkoi
Kiiveri korostaa valmennustiimin merkitystä. Paralympiamitalien voittaminen vaatii vahvaa taustatyötä.
– Valmentajani Roman Rozman on tehnyt huipputyötä kanssani ja ollut yksi avaintekijästä tässä kaikessa. Fysiikkavalmentaja Ville Vanttajan kanssa on tehty kesällä aivan järkyttävän paljon töitä. He kaksi ovat hoitaneet valmennuksen ja isäni (Olli Kiiveri) hoitaa suksia. Se on sellainen kombo, jota en vaihtaisi mihinkään.
Kiiverillä on Pekingin paralympialaisissa edessään vielä yksi kilpailu. Hänen vahvimmaksi lajikseen arvioitu pujottelu lasketaan kisojen päättäjäispäivänä sunnuntaina.
– Pujottelu on kulkenut hyvin, joten mennään nauttimaan. Ei tässä oikeastaan ole enää muuta kuin nauttia auringosta, laskea täysillä ja sitten päästä kotiin juhlimaan.
Kiiverin maanantainen alppiyhdistetyn hopea oli Suomen paralympiahistorian ensimmäinen alppihiihtomitali, joten torstain suurpujottelukulta oli ensimmäinen paralympiakulta.
Teksti: Otto Palojärvi / Paralympiakomitean tiedote
LUE MYÖS: Venäjää vaaditaan ulos kaikesta urheilutoiminnasta
Kommentoi Facebookissa