JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjän Joel Pohjanpalon edustama Hamburger Sport Verein ei palaa ensi kaudeksi Saksan Bundesliigaan. Tämä varmistui kauden päätöskierroksella sunnuntaina HSV:n hävittyä Sandhausenille tylyin lukemin 1-5.
HSV:lle olisi riittänyt lopullisen sarjataulukon kolmostilaan ottelusta tasapeli. Tappio pudotti HSV:n neljänneksi, joten joukkue pelaa ensi kaudellakin 2. Bundesliigassa.
Pohjanpalo oli HSV:n avauksessa. Hänellä oli muutama hyvä paikka, mutta maaleja ei tällä kerralla tullut.
Pohjanpalo, 25, siirtyi HSV:n riveihin lainasopimuksella Bayer Leverkusenista viime tammikuussa. Hän pelasi loistavasti varsinkin koronatauon jälkeen, kun kausi jatkui jälleen toukokuussa. Pohjanpalo teki HSV:lle kaikkiaan yhdeksän maalia.
Juttuvinkki: Sami Hyypiä – aliarvostettukin suomalaisen urheilun supertähti
HSV:llä ei ole osto-oikeutta Pohjanpalon sopimukseen. Mahdollisesti Pohjanpalo tekee paluun Leverkuseniin jo ensi kaudella.
Pohjanpalo toipui pelikuntoon viime syksynä oltuaan jalkavamman takia sivussa noin vuoden verran. Hänen uransa oli jopa vaakalaudalla.
Suomen maajoukkueessa Pohjanpalo on vahvasti tyrkyllä Teemu Pukin tutkapariksi hyökkäykseen ensi syksynä Kansojen Liigassa sekä vuoden 2021 kesällä EM-lopputurnauksessa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lukas Hradeckyn haave Mestareiden liigasta romuksi
Kommentoi Facebookissa