JÄÄKIEKKO Jokerit on aloittanut kautensa KHL:ssä kahdella tappiolla vierasotteluissa. Torstaina Ak Bars Kazan voitti Jokerit 3-0 ja lauantaina Neftehimik Nizhnekamsk oli parempi maalein 4-2.
Jokerit oli ensimmäisen erän jälkeen johtanut Brian O’Neillin maalilla 1-0. Neftehimik nousi toisessa erässä johtoon, mutta Iiro Pakarinen tasoitti vielä Philip Holmin laukauksesta 2-2:een.
Kolmannessa erässä Jokerit päästi voittomaalin erän lopulla ja lopuksi tuli vielä takaisku tyhjiin. Omista hyvistä paikoistaan Jokerit ei saanut sisään.
– Peli ei ollut ollenkaan tasapainoista, eikä tämä ollut meille hyvä 60-minuuttinen. Halu ja mieli varmaan ovat siellä, mutta peli menee vähän jahtaamiseksi ja koheltamiseksi. Paljon on parannettavaa. Alivoimapeli oli tänään meidän paras osa-alueemme, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi.
Marjamäki ei halunnut jossitella. Hänen mielestään Ak Bars ja Neftehimik ovat pelanneet Jokereita paremmin.
– Viisi harjoituspeliä tietysti vain alla ja nyt nämä kaksi vierasottelua. Peli on raakaa, mutta rehellistä ja tulokset ovat menneet ihan oikein. Maanantaina kotiyleisön eteen Traktoria vastaan. Matka jatkuu, 54 peliä on vielä jäljellä, hän sanoi.
Jokerit pelaa maanantaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Vastaan tulee Traktor Tsheljabinsk.
Maanantain ottelu on Jokereille myös ensimmäinen kotona yleisön edessä pelattava KHL-ottelu vuonna 2021. Viime kaudella Jokerit joutui pelaamaan kautensa loppuun runkosarjassa tyhjille katsomoille ja pudotuspelinsä joukkue pelasi kokonaan Venäjällä
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jokerit aloitti kautensa tappiolla – ”Nolla tehtyä maalia, silloin on vaikea voittaa”
Kommentoi Facebookissa