JÄÄKIEKKO Jokerit otti KHL-liigassa kauden avausvoittonsa kukistettuaan maanantaina kauden kotiavauksessaan Traktor Tsheljabinskin 5-4. Voittomaalin viimeisteli jatkoajalla Jokereiden tuore vahvistus Kalle Kossila.
Jokerit johti ottelua 3-0 ja 4-2. Huolimattomuus kuitenkin kostautui ja Traktor pystyi venymään jatkoajalle, kun Jokereiden kasvatin Teemu Pulkkisen lämäri toi vierasjoukkueen 4-4 -tasatilanteeseen.
Kossilan voittomaalin myötä Jokereille tuli työvoitto. Kossilalla oli muutenkin hieno ilta hänen tehtyään kaksi maalia ja syötettyään lisäksi Iiro Pakarisen kaksi maalia.
Kossila oli 2016-2019 mukana Anaheim Ducksin NHL-organisaatiossa. Ducksin paidassa hän pelasi 19 NHL-ottelua.
Viimeisen kahden kauden aikana Kossila pelasi AHL:ssä Toronto Marliesin joukkueessa. NHL:n portit eivät enää auenneet.
Nyt Jokereissa Kossila on esittänyt pirteitä otteita. Hän voi taistella vahvastikin paikasta ensi kevään MM-kisajoukkueeseen.
Jokerit sai nyt ensi kertaa ottaa tänä vuonna yleisöä kotipeleihinsä. Katsojamäärä Hartwall-areenalla oli 2703. Se oli varsin pieni yleisömäärä, mutta koronatilanteen helpottaessa ja rokotusten edistyessä väkeä on varmasti tulossa halliin enemmän.
– Kyllä oli hienoa pelata kotiyleisön edessä yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Pekka Kuivalainen kun täräytti Maamme-laulun ja paikalla oli yleisöä, niin meidät siivitettiin hyvään alkuun, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi.
Kolmas erä tietysti harmitti Marjamäkeä, kun johto menetettiin.
– Kolmas erä oli tarkoitus olla aktiivinen, pelata ja vaihtaa kiekolla. Sellaista siitä ei tullut, vaan olimme aika passiivisia. Toisaalta ymmärrän, että pelaajat välittävät paljon, ja ehkä sekin meitä passiivisuuteen suuntasi. Pahoja takaiskuja tuli.
Jokerit pelaa seuraavaksi Moskovassa evakkojoukkueita vastaan. Torstaina vastassa on Red Star Kunlun ja lauantaina Avangard Omsk. Kiinalainen Red Star pelaa Moskovassa koronapandemian takia ja hallitsevan mestarin Avangardin uusi halli valmistuu vasta ensi vuonna.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa