JÄÄKIEKKO Jokerit voitti KHL:n kotiottelussaan perjantaina Moskovan Dynamon 3-1. Sunnuntaina Jokerit sai maistaa tappiota taivuttuaan Lokomotiv Jaroslavlille voittolaukauskisan päätteeksi 2-3.
Peli oli tasainen. Jokerit ei hyödyntänyt paikkojaan.
– Perjantaina oli kova peli ja tiedettiin, että tänään vastus voi olla vieläkin kovempi, kun oli kuntopuntarin kärkijoukkue vastassa. Viimeksi ei pärjätty täällä Lokomotiville luistelussa tai kamppailuissa, mutta nyt pärjättiin aika tasatahtiin, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi seuran nettisivuilla.
Marjamäen mukaan ottelu olisi ollut voitettavissa. Ylivoima ei kuitenkaan toiminut odotetusti.
– Oli paikat voittaa peli. Kahden miehen ylivoimaa ei ole hirveästi harjoiteltu ja selkeästi niin pitää tehdä, Marjamäki sanoi.
Marjamäki ei peitellyt pettymystään.
– Viimeinen silaus puuttui tänään. Hyvin tasaväkinen peli tämä oli, mutta lopputulos tietenkin harmittaa, Marjamäki päätti.
Jokerit putosi KHL:n läntisessä konferenssissa kahdeksanneksi Lokomotivin noustua edelle. Joukkueet ovat tasapisteissä. Pudotuspeliviivan alapuolella ensimmäisenä oleva joukkue HC Sotshi on jäänyt Jokereista seitsemän pistettä.
Jokerit pelaa marraskuussa vielä kaksi kotipeliä. Tiistaina vastassa on Amur Habarovsk ja perjantaina Sibir Novosibirsk.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kärpät hurjassa voittoputkessa – ”Tosi ylpeä saa taas olla”
Kommentoi Facebookissa