Kaksi vesijettiä törmäsi keulat vastakkain – lähistöllä olleesta veneestä saatiin nopeasti apua

Poliisi on myös havainnut valtakunnallisen trendin vesijettien käytön lisääntymisestä.

Poliisi on myös havainnut valtakunnallisen trendin vesijettien käytön lisääntymisestä. (Kuva Fotolia)

Kummankin vesijetin kuljettajat loukkaantuivat ja saivat hoitoa vaativia vammoja.

ONNETTOMUUS Perjantaina 31.7.2020 tapahtui Toijalan sataman edustalla kahden vesijetin yhteentörmäys. Poliisi epäilee molempia kuljettajia tällä hetkellä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja selvittää tapahtumien kulkua.

Esitutkinnassa on jo nyt selvinnyt, että vesijetit törmäsivät keulat vastakkain ja vaurioituivat tilanteessa merkittävästi. Poliisi totesi jo tapahtumapaikalla, että asiaan ei epäillä liittyvän päihteitä. Kummankin vesijetin kuljettajat loukkaantuivat ja saivat hoitoa vaativia vammoja. Lähistöllä olleen veneen ansiosta paikalle saatiin nopeasti apua veden varaan joutuneille kuljettajille.

Uuden vesiliikennelain mukaisesti esitutkinnassa selvitetään vesikulkuneuvon päällikön vastuuta kulkuneuvon turvallisesta kuljettamisesta ja niitä tapahtumia, jotka johtivat kahden vesijetin yhteentörmäykseen.

Vesiliikenteessä tähystämisen tärkeys korostuu nopeuden kasvaessa ja etäisyys toisiin on pidettävä sellaisena, että edes yhteentörmäämisen vaaraa ei synny.

Juttuvinkki: Uusi vesiliikennelaki helposti haltuun – tässä ovat väistämissäännöt yhdessä paketissa

Tämän lisäksi esitutkinnassa on epäiltynä vesiliikennerikoksesta henkilöitä, jotka ovat luovuttaneet vesijetit niitä kuljettaneiden henkilöiden käyttöön. Luovuttajalla on vastuu siitä, että kuljettajalla on riittävä ikä, kyky ja taito vesikulkuneuvon kuljettamiseen ja että hän saa riittävän opastuksen niiden turvalliseen käyttöön. Tässä vaiheessa esitutkintaa on syytä epäillä, että näin ei ole kaikilta osin tapahtunut.

Poliisi on myös havainnut valtakunnallisen trendin vesijettien käytön lisääntymisestä. Vesiliikennettä on valvottu Etelä-Pirkanmaalla venepoliisien toimesta ja ilmoituksia on saatu myös häiritsevästä vesiliikenteestä. Tästä huolimatta valtaosa veneilystä sujuu poliisin mukaan mallikelpoisesti ja hyvää merimiestapaa noudattaen.

Lue myös: Vesijetti kaatui ja aikuinen sekä kaksi lasta joutuivat veden varaan – pelastusliiveistä oli paljon apua

Kommentoi Facebookissa