YLEISURHEILU Kolmiloikkaa viime vuodet ylivoimaisesti hallinnut Venezuelan Yulimar Rojas voitti Belgradissa järjestettävissä yleisurheilun MM-kisoissa todella kovalla tuloksella. Rojas venytti uuden ME-tuloksen 15,74, jolla paransi edellistä nimissään ollutta sisäratojen ME-tulosta peräti 31 sentillä.
MM-hopealle loikki Ukrainan Maryna Bekh-Romantshuk. Hän jäi Rojasista tasan metrin, mikä kertoo Rojasin tämän hetken ylivoimasta.
Rojasin nimissä on myös ulkoratojen ME-tulos 15,67. Sen hän loikki viime elokuussa Tokion olympialaisissa.
Kristiina Mäkelä oli kisassa yhdeksäs loikittuaan 14,14. Hän ei peitellyt pettymystään suoritukseensa.
– Se 14,30 olisi ollut otettavissa ja kolme viimeistä kierrosta. Sitä läksin viimeisessä hypyssä hakemaan, eikä siinä ollut mitään paineita. Olisin tarvinnut vielä ne kolme kierrosta. Nyt tuntui, että kisa jäi aivan kesken, Mäkelä sanoi SUL:n tiedotteessa.
Kolmelle viimeiselle kierrokselle, eli kahdeksan parhaan joukkoon olisi pääsyt tuloksella 14,28. Mäkelän ensimmäinen hyppy oli pitkä, mutta reilusti yliastuttu. Toinen jäi läpijuoksuksi ja kolmas yritys toi siis tuloksen 14,14, joka oli Mäkelälle pettymys.
– Kisan avaushyppy oli hyvä hyppy, mutta ponnistuspaikka meni 25 senttiä pitkäksi. Kun putosin hiekkakasaan jonnekin 14.50:n kohdalle, ajattelin, että tähän voin pudota vielä uudelleen, mutta yliastumatta, Mäkelä sanoi.
Mäkelän mukaan kroppa tuntui hyvältä, mutta pompottavan radan kanssa oli vaikeuksia.
– Rata oli tosi haastava. En paljon siirtänyt askelmerkkiä taaksepäin ensimmäisen hypyn jälkeen, mutta jäin toisessa hypyssä niin kauas lankusta, että siitä oli turha hypätä, Mäkelä kertaili.
– Ennen kolmatta hyppyä ei ollut paineita. Ajattelin, että tämä on yksi kierros muiden joukossa. Tuumin, että nyt haluan osua lankulle ja viedä loikat hyvässä asennossa eteenpäin.
Mäkelän mukaan viimeinen hyppy ei ollut hänen parasta tasoaan.
– Sain juoksun kohdalleen, mutta rata oli jännän heittävä. Se ei ollut sellainen, jossa voit vain lyödä jalan nopeasti maahan. Viimeiseen hyppyyn en saanut samaa lentotunnetta, joka oli ensimmäisessä ja kinkka jäi varmaan lyhyeksi, Mäkelä arvioi.
Mäkelä keskittyy seuraavaksi ulkoratakauteen. Edessä ovat kesällä sekä MM-kisat että EM-kisat.
Kevään harjoittelun tärkein osuus Mäkelälle on kuukauden mittainen kilpailukauteen valmistava harjoitusleiri Portugalissa.
– Viime vuoden vastaava leiri oli urani paras. Hyppäsin siellä näitä tuloksia 10 askeleen vauhdilla, Mäkelä muisteli.
Teksti Otto Palojärvi ja SUL:n tiedote
Lue myös: Roman Rotenberg jännittää Vladimir Putinin kohtaloa
Kommentoi Facebookissa