Koronaviruksen brittimuunnoksia todettu Suomessa lisää – virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin

Britanniassa tehokkaasti levinneen virusmuunnoksen on arvioitu tarttuvan jopa 70 prosenttia herkemmin tavanomaiseen verrattuna.

Britanniassa tehokkaasti levinneen virusmuunnoksen on arvioitu tarttuvan jopa 70 prosenttia herkemmin tavanomaiseen verrattuna. (Kuva Fotolia)

Kaikki uudet tapaukset on todettu Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvistaa, että Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 17 muuntunutta koronavirustartuntaa. Näistä 14 uusinta on todettu uusissa laboratoriotutkimuksissa ja kolme on raportoitu jo aiemmin.

Tapaukset liittyvät pääosin Britanniassa tai muualla ulkomailla matkustukseen aikavälillä 7.–20.12.2020, ja sairastuneista kaikilla on todettu Britanniassa viime aikoina levinnyt uusi virusmuunnos.

Tartunnoista viisi on todettu sairastuneiden perheenjäsenillä, jotka ovat olleet karanteenissa. Myös yhteensä 14 sairastuneiden kanssa samassa taloudessa asuvaa tai lähipiiriin kuuluvaa on todettu koronapositiivisiksi, mutta viruksen tyypin tarkempi tutkimus on vielä kesken. Lisäksi osa lähikontaktien testeistä on vielä valmistumatta. Kaikki uudet tapaukset on todettu Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Aiemmin Suomessa on todettu kaksi Britanniasta ja yksi Etelä-Afrikasta peräisin olevaa muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta. Myös Norja, Ruotsi ja Tanska ovat raportoineet viime päivinä useista uusista muuntuneen koronaviruksen aiheuttamista tapauksista.

Juttuvinkki: Maalaisjärki voitti – koronarokotepullosta voi ottaa kuusi annosta, jos sisältö riittää kokonaisiin annoksiin

Uusi muuntunut virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että muuntunut virus aiheuttaisi aiempaa vakavampaa tautia tai uusintainfektioita jo aiemmin koronavirustaudin sairastaneilla. Koronavirusrokotteen arvioidaan suojaavan myös muuntuneen viruskannan aiheuttamalta taudilta.

THL:n lausunnon perusteella Liikenne- ja viestintävirasto Traficom päätti 31.12.2020 jatkaa Britanniasta Suomeen saapuvan matkustajalentoliikenteen keskeytystä 11.1.2021 asti. Hallitus suosittaa edelleen välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista maihin, joihin Suomessa kohdistuu maahantulon rajoituksia.

THL suosittelee, että jokainen Britanniassa tai Etelä-Afrikassa 7.12. tai sen jälkeen oleskellut hakeutuu koronatestiin heti saapumisen jälkeen, vaikka olisi oireeton tai jo käynyt testissä.

Viranomaiset ohjaavat Suomeen Britanniasta tai Etelä-Afrikasta saapuvia rajanylityspaikoilla tehostetusti koronavirustestiin ja karanteeniin. Tavoitteena on tunnistaa kaikki virusmuunnoksen tautitapaukset ja tartunnalle altistuneet mahdollisimman nopeasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tulee varmistaa, että henkilöt, joilla epäillään muuntuneen viruksen aiheuttamaa tartuntaa, tutkitaan ja ohjataan näytteenottoon välittömästi.

Lue myös: Britanniassa hyväksyttiin uusi koronarokote – edullista rokotetta voidaan säilyttää jääkaapissa

Kommentoi Facebookissa