KymiRing MotoGP-kalenterissa 2021 – suurin urheilutapahtuma Suomessa

MotoGP:tä ajetaan Suomessa KymiRingillä heinäkuussa 2021

MotoGP:tä ajetaan Suomessa KymiRingillä heinäkuussa 2021 (Kuva: Yamaha Racing)

Suomen KymiRing on mukana MotoGP:n kalenterissa 2021.

MOTOGP Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan kuuluva Suomen osakilpailu ajetaan Iitin KymiRingillä ensi vuonna 9.-11. heinäkuuta. MotoGP:n järjestämisoikeudet omistava Dorna Sports julkisti kilpailukalenterin perjantaina ja KymiRing on kalenterissa mukana

Tällä viikolla pidettiin KymiRingin turvajärjestelyiden osalta tarkastus, jossa Dornan valtuuttamat asiantuntijat totesivat kaiken etenevän suunnitelmien mukaan.

FIA:n Ja FIM:n määrittelemän Green Zone- turvakaistan mitoitus muuttui leveämmäksi, jonka seurauksena myös turvakaiteiden sijoittelua joudutaan muuttamaan. Näiltä osin muutostyö saadaan valmiiksi noin kuukauden kuluessa, toteaa KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä tiedotteessa.

KymiRingillä piti järjestää MotoGP-kisat jo viime kesänä. Koronapandemian takia tapahtuma peruuntui.

– Unelmamme toteutuminen siirtyi vuodella eteenpäin koronaviruksen vuoksi, mutta toteutuminen on nyt taas entistä lähempänä. MotoGP-kilpailuun on aikaa kahdeksan kuukautta ja teemme töitä järjestelyorganisaatiossa täydellä höyryllä, toteaa Suomen Moottoriliiton MotoGP-projektin vetäjä Tapio Nevala.

Juttuvinkki: Historiaa jo ennen Kekeä – Formula ykkösissä kilpaili suomalaistallikin

KymiRingin MotoGP-kisaviikonloppu lienee suurin Suomessa järjestettävä urheilutapahtuma 2021. Kansainväliseltä näkyvyydeltään MotoGP on valtavan paljon suurempi kuin rallin MM-sarja. Vaikka Jyväskylän rallilla saattaa Suomessa olla paikan päällä enemmän yleisöä, voidaan MotoGP-kisan tv-katsojalukujen arvioida päihittävän MM-rallin katsojaluvut sadoilla miljoonilla.

Aiemmin Suomessa ajettiin ratamoottoripyörien MM-osakilpailuja Imatralla 1964-82. Kisa menetti paikkansa kalenterissa, kun skotlantilaisen Jock Taylorin kuolonkolarin myötä Imatran rata todettiin liian vaaralliseksi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Mercedes teki historiaa – Valtteri Bottakselle raskas pettymys

Kommentoi Facebookissa