KORIPALLO Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers palasi voittokantaan NBA:ssa lauantaina. Viisi edellistä otteluaan hävinnyt Cleveland kukisti Orlando Magicin kotonaan 105-92.
Hiljattain loukkaantumisesta toipunut Markkanen pelasi hyvän ottelun. Hän oli 20 pisteellään Clevelandin toiseksi tehokkain. Markkasen tilille merkittiin myös viisi levypalloa.
Markkanen upotti kahdeksasta kolmosyrityksestään neljä. Hän teki kaikki kolmosensa ottelun toisella puoliskolla.
Markkasen kaikki pelitilanneheitot merkittiin 8/13. Hän ei käynyt vapaaheittoviivalla lainkaan.
Clevelandille voitto oli helpottava, mutta odotettavissa olikin, että voitto tulisi. NBA:n kellariosastolle taantunut Orlando Magic pelaa umpisurkeaa kautta. Joukkue on voittanut 21 ottelustaan vain neljä.
Cleveland Cavaliers on pelannut nyt 20 ottelua. Saldo on 10 voittoa ja 10 tappiota.
NBA:n itäisessä konferenssissa Cavaliers on yhdeksäntenä. Joukkue on kiinni niin sanotussa säälipudotuspelipaikassa.
Kuusi parasta kummastakin konferenssista etenee suoraan pudotuspeleihin. Sijoille 7-10 päätyneet joukkueet karsivat muista pudotuspelipaikoista.
Viidettä kauttaan NBA:ssa pelaava Markkanen edusti ensimmäiset neljä kauttaan Chicago Blackhawksia. Markkasen lähdön jälkeen Bulls on lähtenyt nosteeseen seuran ollessa idän sarjataulukossa peräti neljäntenä.
NBA:n kausi on toki vasta alussa. Runkosarjasta on takana vasta neljännes.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Ruotsi vei mennen tullen – taantuneelle Susijengille tyly tappio Globenissa
Kommentoi Facebookissa