LIIKENNETURVALLISUUS Suomeen leviää lännestä voimakas lumipyry, joka ulottuu Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Satakunnan, Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen alueille muuttaen ajokelin laajalti huonoksi. Suurimmat lumikertymät tulevat Rauma-Lahti-linjan eteläpuolelle.
Fintrafficin tieliikennekeskuksesta muistutetaan, että liikenteeseen on syytä varata nyt normaalia huomattavasti enemmän aikaa sekä myöskin välttää liikkumista etenkin työmatkaliikenteen ruuhka-aikoina.
– Nyt kannattaa lähteä tien päälle harkiten ja varata matkantekoon selkeästi normaalia enemmän aikaa. Ajokelit ovat huonot ja nopeudet on syytä tiputtaa kelien mukaiseksi ja unohtaa samalla turhat ohitukset. Myös työmatkaliikenteen aamu- ja iltaruuhkaa kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, painottaa Fintrafficin tieliikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.
Lumisade tulee osittain märkänä, ja se saattaa puihin tarttuvana tykkynä aiheuttaa jopa puiden kaatumisia ajoväylille. Riittävillä turvaväleillä onkin iso merkitys, jotta myös äkillisiin tilanteisiin olisi aikaa reagoida.
Puiden taipumisesta sähkölinjoille voi koitua myös sähkökatkoja. Näin ollen myräkkä saattaa aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen. Fintraffic Raide Oy, Väylävirasto, HSL ja rautatieoperaattorit ovat käyneet tilannetta ja siihen varautumista yhdessä läpi. Tiistain ja keskiviikon ajalle otetaan käyttöön niin sanottu junaliikenteen supistamissuunnitelma pääkaupunkiseudun lähiliikenteeseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että A-junat ja K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälein. Kauko- ja tavaraliikenteessä ei tehdä liikenteen supistamista ennakolta. Matkustajille tämänkaltaiset häiriötilanteet näkyvät lähinnä junien myöhästymisinä tai korvaavina kuljetuksina.
Tuleva myräkkä saattaa aiheuttaa myös puiden kaatumista raiteille. Tämä voi vahingoittaa esimerkiksi sähköradan rakenteita ja muuta rautatieinfraa. Tällaisten häiriöiden riski on kohonnut länsi- ja etelärannikon rataosuuksilla ja niiden raivaus- ja kunnossapitotyöt voivat olla pitkäkestoisia.
Asiantuntijan mukaan suurimmat vahinkopiikit liikenteessä tapahtuvat usein lumisessa tai muuten vaikeassa talvikelissä.
– Luminen ja liukas tienpinta voi heikentää renkaiden pitoa, mikä voi johtaa tieltä suistumisiin tai nokkakolareihin. Kun näkyvyyskin on heikkoa, kannattaa nyt laskea ajonopeutta ja pidentää turvavälejä, sanoo liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri LähiTapiolasta.
Onnettomuustietoinstituutin kokoamien tilastojen mukaan liikennevahinkojen päiväkohtaiset piikit liittyvät usein lumisateisiin tai muutoin vaikeisiin talvisiin ajokeleihin.
– Myös nyt, alkuviikon ennustetuissa olosuhteissa, normaalitilanteessa voitaisiin nousta jopa näihin vahinkolukemaan, mutta koska työmatkaliikenne nyt on etätöiden vuoksi vähentynyt, toivottavasti vahinkojenkin määrä jää pienemmäksi, sanoo liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty OTI:sta.
Lumisessa talvikelissä kasvaa myös risteysonnettomuuksien riski. Auraus ja tuuli voivat muodostaa tienreunaan kinoksia, mikä heikentää muiden tielläliikkujien näkyvyyttä. Risteyksiin kannattaakin tulla varovasti, koska liukkaus voi pidentää jarrutusmatkoja ja kiihdytykset sujua odotettua hitaammin.
Muiden tielläliikkujien huomioimiseksi on myös tärkeää muistaa puhdistaa lumet auton päältä ennen liikkeellelähtöä. Jos auton katolla on paksu lumikerros, joka kiihdyttäessä tai kovassa nopeudessa lentää takana tulevan päälle, on perässä ajava hetken vailla näkyvyyttä.
Kommentoi Facebookissa