AUTOT Tila-autot tulivat markkinoille jo 1980-luvulla, mutta niiden suosion aallonharja koitti vasta 2000-luvun alkupuolella. Premium-merkit heräsivät tähän buumiin vähän myöhemmin, ja esimerkiksi Mersun B-luokan ensimmäinen sukupolvi lanseerattiin vuonna 2005. Toisen sukupolven vuoro koitti kuutisen vuotta myöhemmin, ja nyt mallisarjan kolmas painos esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä.
Tila-autot ovat viime vuosina jääneet pahasti katumaasturien ja erilaisten crossoverien jalkoihin, mutta tähtimerkki jaksaa edelleen uskoa tämän autoluokan tulevaisuuteen. Muun muassa BMW 2-sarjan Active ja Grand Tourerin haastava uusi B-luokka vaikuttaa entistä linjakkaammalta, ja auton tavoitteena onkin erottua kilpailijoistaan ulkomuotonsa avulla. Linjat ovat edeltäjää lihaksikkaamman oloiset, ja korinylityksetkin ovat pienentyneet sporttisemman habituksen nimissä. Myös katto on entistä matalampi, ja nokassa sekä perässä on muista Mercedeksen uutuuksista tuttuja muotoiluelementtejä.
Linjat ovat sen verran liukkaat, että uutuus on valmistajansa kehujen mukaan luokkansa aerodynaamisin auto. Myös tuulen aiheuttamia ääniä on saatu pienennettyä aerodynamiikkaa viilaamalla. Vaikka uusi B-luokka vaikuttaa edeltäjäänsä sporttisemmalta, sen koko on todellisuudessa kasvanut hieman. Akselivälikin on venähtänyt 30 millillä, minkä pitäisi tehdä erityisesti takamatkustajien oloista entistä väljemmät. Myös pääntila takana on kohentunut, ja edessä on puolestaan aiempaa paremmat kyynärpäätilat auton kasvaneen leveyden ansiosta.

Tavaratilakin on entistä suurempi. Perusvetoisuudeksi kerrotaan nyt 455–705 litraa, ja takapenkin selkänojat kaatamalla ruuma laajenee 1540 litraan. Etumatkustajien mukavuudesta huolehditaan puolestaan lisävarustelistalta löytyvien hierovien sekä tuuletettavien penkkien avulla. B-luokka on tehty uusimman A-luokan pohjalta, mutta tila-auton kuski istuu 90 milliä korkeammalla kuin Mersun kompaktiautossa. Tämän pitäisi kohentaa myös näkyvyyttä ulospäin, ja kyytiinkin on luonnollisesti helpompi nousta.
Uuden B-luokan kojelauta on lähes identtinen A-luokan kanssa. Kuskin näkymiä dominoi kahden leveän ruudun muodostama kokonaisuus, jota on höystetty viidellä pyöreällä ilmasuulakkeella ja tunnelmavalaistuksella. Lisävarustelistalta voi ruksia jopa monia S-luokan luksussedanista tuttuja herkkuja, ja parhaimmillaan B-luokka kykenee osittain autonomiseen menoon sopivissa olosuhteissa.
Tähtimerkin uutuuden moottorivalikoima on luonnollisesti uusimpien Euro 6d-TEMP -päästömääräyksien mukainen. Perustason dieselinä tarjotaan 1,5-litraista 115-hevosvoimaista konetta, ja lisäksi autoon saa kaksilitraisen dieselin joko 150- tai 190-heppaisena. Bensamoottorivalikoima koostuu puolestaan 1,33-litraisen nelosturbon 136- ja 163-hevosvoimaisista versioista. Lisää voimanlähteitä on tulossa myöhemmin, ja sama koskee myös 4MATIC-nelivetomalleja.
Vaikka kolmannen sukupolven B-luokka esiteltiin jo nyt, auton myynti alkaa vasta joulukuun alussa. Ensimmäiset asiakkaat saavat uutuuden alleen pari kuukautta myöhemmin, eli auto nähtäneen Suomessakin vielä kevättalvella. Hinnat eivät ole tätä kirjoitettaessa vielä tiedossa.
- Lähde Carscoops
Lue myös: Mersu esitteli uuden hot hatchinsa – Mercedes-AMG A 35 haastaa Audi S3:n ja VW Golf R:n
Kommentoi Facebookissa