Miltä sudenkorennon toukka näyttää ja mitä se syö? – Suomen luonnon päivänä liikutaan ulkona

Nuoret tutkijat aarteidensa äärellä.

Nuoret tutkijat aarteidensa äärellä. (Kuva Satu Aura/ Metsähallitus)

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan rennosti ja pilke silmäkulmassa.

LUONNON PÄIVÄ Suomen luonnon päivää juhlitaan tänä vuonna 31.8.2019. Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä kannustaa juhlimaan hienoa luontoamme. Suomen luonnon päivä täyttyy tapahtumista ja retkeilevistä ihmisistä, joiden eväsreput pullistelevat mustikkapiirakoita.

Ulkoiluntäyteinen päivä rauhoittuu, kun tuhannet suomalaiset nukkuvat yönsä ulkona. Sisäministeriön suosituksesta Suomi liputtaa luonnolleen jo kolmatta kertaa.

Suomen luonnon päivä ja sitä edeltävä viikko saa suomalaiset ulos ja luontotapahtumiin ympäri Suomen. Koko viikko halataan puita osana Puunhalausviikkoa. Suomen Partiolaiset järjestävät Suomen suurimman metsäseminaarin, Johtajatulet. Kymmenet luomutilat avaavat ovensa ja kutsuvat kylään.

Suomen arvostetuin säveltäjä Jean Sibelius kantoi mukanaan tulitikkurasiaa, johon hän oli kerännyt mukaansa palan suomalaista metsää. Näin hänellä oli taskussaan pieni rasia, jonka sisältöä nuuhkaisemalla saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin suomalaisten honkien suojaan. Näillä kansallissäveltäjämme opeilla päiväkodit ja koulut kannustetaan luontoon merkkipäivää edeltävällä viikolla.

Suomen luontokeskus Haltiassa järjestetään Erämessut. Luonnon juhla huipentuu iltanuotioille, kun Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona omatoimisesti tai telttahotelleissa eri puolilla Suomea, esimerkiksi Kiilopäällä tai Oittaalla.

Haavit, kiikarit ja mikroskoopit ovat jokamiehen käytössä, kun puolestaan Liminganlahden luontokeskuksessa juhlitaan kosteikkoluontoa. Tapahtumapäivänä on luvassa monipuolista ohjelmaa koko perheelle.

Suosittujen kosteikko- ja ötökkäretkien rinnalle on tullut uutena ohjelmana Liminganlahden kulttuurihistoriaa avaava opastettu kierros. Kosteikkoretkellä pääsee myös kurkistamaan pintaa syvemmälle rannan vedenalaiseen hyönteismaailmaan.

Suomen luonnon päivä on Metsähallituksen Luontopalvelujen tuottamaa sisältöä

Lue myös: Lemmikkikoiratutkimus vahvistaa – luontoyhteys on lapsenkin terveydelle tärkeä

Suomen luonnon päivä

Suomen luonnon päivänä liputetaan Suomen luonnon kunniaksi. Päivän ideana on juhlia luontomme tuomaa iloa ja oivaltaa sen hyvinvointia edistävä vaikutus.

Kommentoi Facebookissa