Naisleijonilla kuolemanpeli – vastassa kovan harppauksen tehnyt joukkue

Naisleijonat juhlii maalia Venäjä-ottelussa (Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto)

Naisleijonat juhlii maalia Venäjä-ottelussa. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue pelaa Suomen aikaa varhaan sunnuntaiaamuna puolivälieräottelun Tshekkiä vastaan.

JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue pelaa MM-kisojen puolivälieräottelun lauantaina Calgaryssa Tshekkiä vastaan. Naisleijonat lähtee otteluun selkeänä suosikkina, mutta vastustajaa pidetään Euroopan joukkueista kovimpana.

Espoossa 2019 pelatuissa MM-kisoissa Suomi voitti puolivälieräottelussa Tshekin 3-1. Naisleijonien päävalmentajan Pasi Mustosen mukaan Tshekki on parissa vuodessa nostanut tasoaan huomattavasti. Mustosen mielestä Tshekki on Kanadan, Yhdysvaltojen ja Suomen jälkeen turnauksen neljänneksi paras joukkue.

– Tshekki on viime vuosina kehittynyt valtavasti. He olivat jo neljänneksi paras joukkue Espoon MM-kisoissa ja täällä he ovat vieläkin parempia. En ole aiemmin nähnyt näin hyvää Tshekin joukkuetta, Mustonen sanoi.

Mustonen painottaa Tshekin harpanneen eteenpäin kaikilla osa-alueilla.

– Espoossa jouduttiin tekemään jo todella kova päivätyö Tshekin kaatamiseksi. Mitä olen täällä pelaavaa Tshekkiä seurannut, niin joukkue on kehittynyt paljon erikoistilannepelaamisessa ja materiaali on laajempi hyökkäyskalustossa kuin kaksi vuotta sitten. Ja puolustus on parempi. Pelaavat hyvää naislätkää.

Naisleijonat voitti keskiviikkona Venäjän 4-0, vaikka pelasi hyvin epätasaisen ottelun. Sveitsin Suomi murskasikin torstaina 6-0, pelattuaan tasavahvan ottelun.

Mustonen antaa ymmärtää, että Sveitsi-ottelun esitys riittäisi voittoon Tshekistä, vaikka Sveitsi Tshekkiä heikompi joukkue onkin.

– Kova ilta on tiedossa. Mutta tämän tason suorituksella, joka tässä Sveitsi-pelissä oli, niin on täysin realistista, että kammetaan itsemme eteenpäin. Mutta hyvä peli pitää pelata. Se on itsestään selvää.

Suomen tehot ovat olleet paljolti Petra Niemisen, Susanna Tapanin ja Michelle Karvisen muodostaman ykkösketjun varassa, mutta Mustonen on ilahtunut nuorempienkin pelaajiensa esityksistä.

– Olen ollut erittäin tyytyväinen nuoriin pelaajiin. He tietävät roolinsa ja meillä on ollut vauhtia jokaisessa ottelussa. Meillä ei ole neljää kenttää, jotka kaikki pystyisivät dominoimaan pohjoisamerikkalaisia vastaan, mutta kaikki pystyvät pelaamaan hyvää puolustuspeliä.

– Olen itse asiassa yllättynyt, miten hyvin jotkut nuoremmat pelaajat ovat esiintyneet. Sanni Vanhanen ja erityisesti Sofianna Sundelin on ollut iso yllätys, kuinka hyvin hän pystyy pelaamaan ensimmäisissä MM-kisoissaan. Eikä muitakaan pelaajia pidä unohtaa. Kaikki hoitavat roolinsa, Mustonen jatkoi.

Mustonen korostaa, että mitali vaatii parasta suorittamista jokaiselta kentältä. Ei voi tuudittautua siihen, että pelkän ykkösketjun tehot riittäisivät voittoon.

– Kyse on joukkueesta. Ei voi laittaa yhden ketjun varaan. On hienoa, että ykköskentässä ja kakkoskentässä he pelaavat hyvin yhteen, mutta olen myös tyytyväinen kolmanteen ja neljänteen kenttään. Tarvitsemme kaikki voimat voittaaksemme mitalin.

Suomen ja Tshekin välinen ottelu alkaa kello 5 Suomen aikaa sunnuntaiaamuna. Sitä ennen pelataan puolivälieräottelut Venäjä-Sveitsi, Yhdysvallat-Japani ja Kanada-Saksa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Naisleijonien tähtipelaaja kovassa iskussa MM-kisoissa – potentiaalia vieläkin parempaan

Kommentoi Facebookissa