Olympiakomiteassa puheenjohtajakisakohu – tilanne muutenkin synkkä

Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus maksoi veronmaksajille yli 300 miljoonaa euroa

Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus maksoi veronmaksajille noin 350 miljoonaa euroa. (Kuva AOP)

Mika Anttonen vetäytyi Olympiakomitean puheenjohtajakisasta. Peli hänen selkänsä takana alkoi mennä likaiseksi.

OLYMPIALAISET Suomen Olympiakomitea valitsee marraskuussa itselleen uudelleen puheenjohtajan. Nykyinen puheenjohtaja, yritysjohtaja Timo Ritakallio, ei tule jatkamaan tehtävässään.

Vielä viime viikolla suurena suosikkina puheenjohtajavaaliin oli lähdössä ST1-konsernin johtaja Mika Anttonen. Keskiviikkona Anttonen kuitenkin vahvisti Ilta-Sanomille vetäytyvänsä kisasta.

Anttonen totesi IS:n haastattelussa vetäytyneensä siksi, koska peli alkoi mennä likaiseksi. Hän totesi, ettei ollut pyrkimässä mihinkään, vaan asettui ehdolle, koska häntä pyydettiin ehdokkaaksi.

Kulissien takana oli epäilyjä, että Anttonen ajaisi Olympiakomitean puheenjohtajana jääkiekon etuja jääkiekkotaustansa takia. Anttonen toteaa IS:lle pitävänsä moisia väitteitä suorastaan säälittävinä.

Vastakkainasettelusta saatiin merkkejä maanantaina, kun tiedotettiin, että Suomen Koripalloliitto, Suomen Lentopalloliitto, Suomen Palloliitto, Suomen Salibandyliitto ja Suomen Tennisliitto esittävät, että Jan Vapaavuori valittaisiin Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi tulevalle nelivuotiskaudelle.

Liitot ilmoittavat tiedotteessa, että Vapaavuorella on suomalaista liikunta- ja urheilun kokonaisuutta koskevan laaja-alaisen näkemyksen, tavoite- ja muutoshakuisen toimintatavan sekä monipuolisen johtajakokemuksensa perusteella parhaat edellytykset luotsata maan suurimman kansanliikkeen keulakuvana toimivaa Olympiakomiteaa taloushaasteiden, koronakriisin ja muutoinkin haasteellisen toimintaympäristön leimaamassa tulevaisuudessa.

Jääkiekkoliitto ilmoitti aiemmin tukevansa puheenjohtajakisassa Anttosta. Nyt Jääkiekkoliitto saa valita uuden ehdokkaan.

Anttosen vetäytymistä kisasta voi pitää surkeana uutisena suomalaisen urheilun tilasta. Puheenjohtajavaalissa hänen ja Vapaavuoren välillä olisi saatu virkistävää debattia. Yhteen hiileen puhaltamisen sijaan lajiliitoissa käydään kuitenkin tarpeetonta kukkotappelua, jolla ei itse pääasiaa, eli suomalaisen urheilun kehittämistä, edistetä.

Helsingin pormestarina toimivan Vapaavuoren vastaehdokkaat ovat Ilkka Kanerva, Sari Multala ja Susanna Rahkamo. Heillä tuskin on mahdollisuuksia vaalissa Vapaavuorta vastaan.

Entinen taitoluistelutähti Rahkamo on ehdokkaista ainoa, joka ei ole profiloitunut politiikassa. Suomalaisen urheilun taustavaikuttajana hän on häärinyt sitäkin enemmän. Rahkamon urheiluvaikuttajauran aikana suomalaisen huippu-urheilun tila ei ole ainakaan mennyt positiiviseen suuntaan.

Vapaavuori on ehdokkaista ainoa, joka tulisi puheenjohtajaksi niin sanotusti Olympiakomitean ulkopuolelta. Hänellä voisi olla uusia ideoita toiminnan remontointiin. Ryhtiliikettä Olympiakomitea tarvitsee, koska Veikkauksen automaatiorahoitusjärjestelmä yskii pahasti.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Veikkauksen rahoitus teki Olympiakomiteasta aikoinaan eräänlaisen lihavan kissan. Suomen kansan uhkapelitappioilla rahoituksen perusta varmistettiin. Uuninpankolla oli hyvä makoilla, kun hiirten pyydystämiseen ei ollut tarvetta ja siinä sivussa huippu-urheilun kehitys pysähtyi monessa lajissa paikoilleen.

2000-luvulla Suomen olympiaurheilun taso kuitenkin heikkeni. Ratkaisuksi esitettiin lisärahoitus, joka olisi käytännössä lähinnä lisännyt tehottomien organisaatioiden tukemista. Olympiatason urheilijoista valtaosa olisi yhä jäänyt köyhyysrajalle.

Veikkauksen tulot ovat romahtamassa. Rahapelituottojen määrää ei ole mahdollista lisätä, koska se viime kädessä lisää rahapelien haittavaikutuksia, eivätkä ulkomaisten peliyhtiöiden rahansiirtojen estot tule lisäämään Veikkauksen tuloja. Olympiakomitean on pakko etsiä rahoitusta muualta.

Suomen valtio ottaa koronapandemian myötä jättimäisesti velkaa. Huippu-urheilun tukemisen lisääminen suoraan budjettivaroista on vaikeasti perusteltavissa kansalle, kun talous yskii muutenkin. Ja muistettakoon, että huippu-urheilu on nykypäivänä kaupallista ammattilaisurheilua, jonka suoran tukemisen verovaroista voi hyvin kyseenalaistaa.

Avainasemassa on jatkossa kaupallisten yritysten tuki. Uuninpankoilla maanneiden lihavien kissojen tulisi lähteä ulos yritysten pakeille varainhankintaan.

Rahapelitoiminnan tuottoja, olivat ne sitten kotimaisia tai ulkomaisia, tarvitaan kyllä jatkossakin, koska ilman niitä Olympiakomitean toiminta käytännössä romahtaisi. On sinänsä luontevaa, että urheilua rahoitetaan sen ympärillä toimivasta bisneksestä. Mutta enää Olympiakomitean tai muidenkaan lajiliittojen taloutta ei voi sitoa Veikkauksen tuloutuksiin.

Yksi kulttuurin terve muutos Suomessa on sentään tapahtunut. Veikkauksen johtaja oli Suomessa aiemmin myös merkittävin urheiluvaikuttaja, kuten Jukka Uunila, Matti Ahde ja Risto Nieminen. Nykyään Veikkauksen johto keskittyy itse pääasiaan eli yritystoimintaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Pelastaako Timo Soini jääkiekon Mestiksen?

Kommentoi Facebookissa