LEMMIKIT Se oli vain muutaman rivin ilmoitus ”myydään eläimiä” -osastolla. Kuitenkin nämä muutamat rivit jäivät elävästi mieleen, sillä sisältö oli eläinrakkaalle ihmiselle kaiken puhuva.
”Myydään kolme luovutusikäistä, leikkisää ja sisäsiistiä kissanpentua hyvästä kodista hyvään kotiin. Kollipojat on rokotettu, madotettu yms. Hp. 350 euroa/ poika.”
Tämä riitti tarttumaan puhelimeen ja ottamaan yhteyttä ilmoituksen lopussa olleeseen numeroon. Langan päästä vastasi lempeä naisääni.
Tuskin ehdin asiaani esittää, kun nainen ryhtyi kertomaan varsin perusteellisesti taustojaan ja muistutti moneen otteeseen, että hän on hyvin kunniallinen ja erittäin eläinrakas ihminen. No, se lienee sanomattakin selvää. Tai näin luulin vielä tässä vaiheessa.
Kyselin hieman tarkemmin myytävistä kissanpennuista ja ilmaisin samalla olevani erittäin kiinnostunut ostamaan pienokaisista yhden. Nainen langan toisessa päässä lupasi lähettää kuvan pikkupojista. Siis jos saa kolmikosta muutakin kuvaan kuin hännän pään.
Kenelle hurmureista koti?
Kului muutama päivä, kun sähköpostiini ilmestyi kissanaiselta viesti ja muutama kuva ”lentävistä” kissanpojista. Yhdessä näkyi pallo, jonka perässä lensi kissa, toisessa kuvassa näkyi lentävä kissa, mutta ei palloa, mutta kolmannessa kuvassa lepäsi kaatuneen kukkaruukun vieressä punaruskea kattikasa.
Kaikki katsoivat kameraan ja se oli siinä. Ilmoitin oitis naiselle, että ”olen myyty” yhdelle näistä hurmaavista pienokaisista. Yön ylitse mietin, kenelle näistä kolmesta hurmurista tarjoaisin rakastavan kodin. Olisin halunnut ottaa vaikka kaikki, mutta olen aina ollut niin sanottu yhden kissan tyttö ja samalla linjalla ajattelin pysyä jatkossakin.
Huonosti nukutun yön jälkeen valinta oli kuitenkin tehtävä. Soitin kuitenkin vielä kertaalleen kissanaiselle ja kyselin tarkemmin kolmikosta, niiden luonteista ja erityispiirteistä. Pikkupojat kun olivat niin saman näköisiä, kerrassaan hurmaavia punanuttuja.
Nainen kertoi jokaisesta yhdessä ja erikseen. Herra A oli joukon veijari ja aina kiinni verhoissa. Herra B viihtyi paremmin varjossa kuin valossa, mutta rakasti yli kaiken pallopelejä. Ja kolmas punanuttu, herra C, oli kolmikon rohkein ja ehdottomasti paras pituushyppääjä ja aina ensimmäisenä myös syömässä.
Ei se valinta helppoa ollut, mutta valitsin herra Ceen. Yksinoman verhoja ja selkää säästääkseni.
Ovella juoksi vastaan yllätys
Suomen tunnetuin eläinkauppa sai muutaman päivän sisällä muhkean tukon seteleitä, kun kotia ryhdyttiin valmistelemaan tai paremminkin varustamaan tulokasta varten.
Kantokoppa, peti, vessavarustus, jumalaton röykkiö leluja, joista osa unisellaisia, toinen samanlainen kasa erimakuista ruokaa, kauneudenhoitosetti tai paremminkin settejä, pari erilaista kiipeilypuuta, yölamppu, retkituoli tulevaa kesää varten, raapimisalustoja ja iso pino erilaisia Disney-hahmoilla varustettuja ruokakuppeja. Ja paljon, paljon muuta.
Ja kun pikkumiestä lähdettiin hakemaan Kainuusta kotiin Pohjanmaalle, mukaan otettiin matkavessa, evästä ja vettä, kantokoppa varustettiin luonnollisesti pehmeällä patjalla sekä pienellä nallella ja parilla rapinapallolla.
Se oli jännittävä ja myös hyvin yllätyksellinen päivä. Perillä kohteessa oli pakko tarkistaa vielä kerran osoite, sillä paikka ei ihan ollut kissanaisen kuvaileman kaltainen.
Tai ainakaan minä en nähnyt missään isoa pihaa kissa-aitauksineen, enkä varsinkaan sellaista asumusta, jollaisessa kissanainen sanoi muutaman lemmikkikissansa kanssa asuvan.
Rakkautta ensisilmäyksellä
Myös sisällä odotti tulijaa iso yllätys. Heti eteiseen astuttuani vastaan lehahti vahva kissanpissin tuoksu. Myös tuoksun lähteet olivat runsaslukuisesti edustettuna, sillä arviolta noin viidenkymmenen asuinneliön rivarikaksiossa asui toistakymmentä kissaa.
Tarkkaa lukua oli mahdotonta saada lasketuksi, sillä karvatassujen aika-ajoissa ei varikkokäyntejä tunneta. Ystävällinen kissanainen ei hämmentynyt tilanteesta vaan pyysi odottamaan, että kisuarmeijan joukosta löytyisi myös se meidän varaama pienokainen.
Sillä välin, kun kissanainen etsi herra Ceetä, eteiseen tulla tupsahti pieni, ylisuurilla takajaloilla ja roikkuvalla kielellä varustettu kissavauva. Tai no, häntä oli kyllä pidempi kuin jalat, mutta tulija näytti enemmän porolta kuin kissalta.
Hento kissavauva ei ujostellut, vaan tuli suoraan luokseni, naukaisi ja alkoi nousta jalkaa pitkin syliin. Nostin pienokaisen syliin ja silloin tapahtui se, jota kutsutaan ”sinä olet minun ihminen” -ilmiöksi.
Poika viedään kotiin
Tämä pieni kissavauva käpertyi tiukasti kaulaani vasten, nosti pienen pienen tassunsa poskelleni, pökkäsi märän nenunsa omaani vasten ja käynnisti rukkinsa. Se oli siinä. Kaikki ympärillä oleva unohtui, kun tuijotin lumoutuneena tätä pientä ihmettä.
Mistä tämä tuli? Eihän tämä ollut se pentu, josta olin tehnyt varauksen vai oliko? No, ei ollut. Kissanainen kiemurteli vaivautuneena kertoessaan, ettei sylissäni nukkuvaa pikkukisua kukaan osta, kun se on ”kehitysvammainen”, joten…
Enempää en halunnut edes kuulla. Minulle tämä pieni poikakisu oli täydellinen. Sen kerroin kyseiselle kissanaiselle, kaivoin lompakostani 350 euroa ja sanoin, että näin ihana vauva on jokaisen sentin arvoinen ja enemmänkin, jos vain pankkikortti kelpaa.
Ei kelvannut, mutta nainen otti kuitenkin rahat vastaan, mutta silmiin hän ei enää katsonut. Sanoi vain, että ”tätä” pentua ei nyt ole vain sattuneesta syystä rokotettu eikä madotettu. No, sen kyllä uskoinkin.
Jo kotimatkalla annoimme pikkumiehelle nimeksi Ossi-Petteri, väliviivalla totta kai. Matka kotiin sujui myös muuten mallikkaasti. Hontelo kissavauva nukkui kopassaan, nallukka kainalossaan lähes koko matkan. Vain kerran pysähdyimme ja kävimme vessassa, koko perhe.
Ossi-Petteri on joulun ihme
Ossi-Petterille tehtiin heti seuraavalla viikolla täydellinen terveystarkastus sekä rokotettiin, kehuttiin ja annettiin matokuuri. Pieneläintohtori luonnehti Ossi-Petteriä sopivalla tavalla hassun näköiseksi, mutta muuten oikein terveeksi pikkupojaksi.
Pentutehtailun seurauksena Ossi-Petterillä on kuitenkin lievä kehityshäiriö. Tästä saattavat eläinlääkäreiden mielipiteet poiketa toisistaan, mutta Ossin valitseman luottotohtorin mukaan honkkelimaiset takajalat ja muutaman puuttuvan hampaan myötä seksikkäästi roikkuva kieli ei estä elämästä täydellistä kissan elämää.
Eläintohtori jopa rohkaisi, että Ossi-Petterin kaltaiset erityistapaukset ovat usein kovaa valuuttaa myös tyttöjen keskuudessa. Tämän hän siis sanoi juuri ennen, kuin pojalta napsaistiin takapainot ja mahdollisuus loistaa kulmakunnan tuotteliaimpana kollina.
Mutta Ossi-Petteri viihtyy vallan mainiosti peräkamarin poikana. Poikamiehenä ei ole niin väliä, onko hammasrivistö suora vai raviveikkausrivi yksi, risti, nolla. Ossi viihtyy kotona, perheensä parissa ja ennen kaikkea sen keskiössä. Lievä kehityshäiriö ei näy muualla kuin neuvolakortissa.
Joulun alla kissapopulaatiosta adoptoitu Ossi-Petteri on todellinen joulun ihme. Tämä pieni suuri ihmepoika on tuonut jo 11 vuoden ajan suurta iloa perheeseemme. Ei päivääkään, etteikö tämä edelleen ketterästi pöydältä toiselle ja välillä myös verhojen ilmanvaihdosta huolen pitävä poikamies muistuta olemassaolollaan siitä, kuinka tärkeää on rakastaa ja olla rakastettu.
Lemmikit tuovat taloon iloa, valoa ja elämisen keveyttä. Karvatassut opettavat meille myös ymmärtämisen ja hyväksymisen taidon. Erilaisuus on suuri rikkaus ja tätä tulisi kunnioittaa myös eläinmaailmassa.
Lue myös: Löytökissat Mimosa ja Leo saivat loppuelämän kodin – ”Kaksikko toi valon taloon”
Kommentoi Facebookissa