JÄÄKIEKKO Patrik Laineen ja Winnipeg Jetsin kausi NHL:ssä päättyi torstaina. Calgary Flames kukisti Winnipegin maalein 4-0 ja voitti pudotuspelikarsintasarjan otteluvoitoin 3-1.
Laine ei ratkaisevassa ottelussa pelannut. Hän pääsi koronatauon jälkeen tositoimiin vain yhdessä ottelussa.
Laine ja Winnipegin ykkössentteri Mark Scheifele loukkaantuivat heti ottelusarjan ensimmäisessä mittelössä. Jets onnistui voittamaan ottelusarjan toisen kohtaamisen, mutta tähtihyökkääjien puuttuminen oli lopulta liikaa.
Winnipegin päävalmentaja Paul Maurice paljasti ottelun jälkeen Laineen kärsineen käsivammasta. Hän ei voinut käyttää kunnolla vasenta kättään.
Murtumasta ei tiettävästi ole kuitenkaan kyse. Laine toipunee kuukauden sisällä ja voi nyt aloittaa valmistautumiseen tulevaan, todennäköisesti joulukuun alussa alkavaan NHL-kauteen.
Laine keräsi koronapandemian takia maaliskuussa keskeytetyssä runkosarjassa 68 ottelussa tehopisteet 28+35=63 pistettä. Hän teki syöttöennätyksensä, mutta maalimäärä oli hänen neljättä kautta jatkuneen NHL-uran pienin.
Juttuvinkki: Käsittämätön juttu – Leijonat hävisi olympialaisissa vain yhden erän ja jäi pronssille
Laineen piste per ottelu -lukema (0,93) oli jaetusti uran paras. Hän pystyi samaan tulokaskaudellaan 2016-2017.
Laine, 22, nousi Suomessa 2016 kansallissankariksi 17-vuotiaana Nuorten Leijonien voitettua MM-kotikisoissa kultaa. Laine oli turnauksessa ketjukavereidensa Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven kanssa hurjassa vireessä.
Vuoden 2016 miesten MM-kisoissa Moskovassa ja Pietarissa Laine voitti Leijonissa MM-hopeaa. Hänet valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Winnipeg Jetsissa Laine teki läpimurtonsa heti ensimmäisellä kaudellaan. Hän oli heti valmis NHL:ään.
Suomessa on välillä hämmästelty Laineen maalittomia otteluita. Samalla on unohtunut, että kyse on parikymppisestä pelaajasta, jonka parhaat pelivuodet ovat vasta edessä. Toistaiseksi Laine on menestynyt NHL:ssä hämmästyttävän hyvin.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa