JÄÄKIEKKO Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue Pikkuleijonat hävisi alkusarjan päätösottelunsa, mutta voitti silti alkulohkonsa MM-kisoissa Texasissa. Lohkovaiheen Pikkuleijonat päätti 4-5-jatkoaikatappioon Yhdysvaltoja vastaan.
Suomi oli todella lähellä voittoa varsinaisella peliajalla, sillä joukkue johti vielä sekunteja ennen kolmannen erän loppusummeria 4-3. Ty Gallagher onnistui kuitenkin tasoittamaan taiston vain kaksi sekuntia ennen erän loppua.
Amerikkalaiset veivät lopulta voiton siis jatkoajalla. Voittomaalin viimeisteli Sasha Pastujov.
Ykkösketjun Ville Koivunen (1+1) ja Samu Tuomaala (1+1) olivat Pikkuleijonien tehomiehet ottelussa. Suomen tähtipelaaja Brad Lambert oli yhä sivussa kokoonpanosta.
Johtoaseman menetys viimeisillä sekunneilla ja tappio jatkoajalla tuntuivat karvaalta, mutta turnauksen jatkon kannalta sillä ei ollut merkitystä. Yksikin piste Suomelle riitti lohkovoittoon
Puolivälierät pelataan maanantaina. Suomi kohtaa Sveitsin Suomen aikaa varhain tiistaiaamuna kello 1.30 alkavassa ottelussa.
Sveitsillä ei pitäisi olla Suomea vastaan jakoa. Avausottelussaan Sveitsi voitti Latvian maalein 4-2, mutta hävisi muissa otteluissaan Valko-Venäjälle 1-7, Ruotsille 1-3 ja Kanadalle 0-7. Ottelussa Latviaa vastaan Sveitsi käytännössä saavutti turnaustavoitteensa eli puolivälieräpaikan.
Lohkokakkonen Yhdysvallat kohtaa puolivälierissä Ruotsin. Yhdysvallat lähtee peliin suosikkina, vaikka Ruotsi paransi Kanadalle koetun 1-12 -tappionsa jälkeen tasoaan ja voitti alkusarjan päätöspelissään Latvian 7-0.
Toisen lohkon voiton puhtaalla pelillä vienyt Kanada voitti alkusarjan päätösottelussaan Valko-Venäjän 5-2. Kanada pelaa puolivälierissä Tshekkiä vastaan, joka romahti alkusarjan viimeisessä ottelussa Venäjää vastaan totaalisesti hävittyään peräti 1-11.
Venäjä pelaa puolivälieräottelussaan Valko-Venäjää vastaan. Suosikista ottelussa ei ole epäselvyyttä, vaikka Valko-Venäjän kiekko on ainakin junioritasolla selkeässä nosteessa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Pikkuleijonille kymmenen maalin vappurieha – tappiokin riittäisi lohkovoittoon
Kommentoi Facebookissa