KANNANOTTO Vaalihäirintä on yleistynyt viime vuosina. Erityisesti toukokuun Euroopan parlamentin vaalien osalta julkisuudessa on kannettu huolta, että vaalihäirinnän keinoja voidaan käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi valeuutisia käytetään myös ensi sunnuntain eduskuntavaalien tulokseen vaikuttamiseksi. Vaikka vaalihäirintää ei toistaiseksi ole havaittu, demokratian varmistamiseksi siihen on varauduttava.
Vaalihäirintä on uhka demokratialle. Vaalitulos on voitava ratkaista rehdillä puolueiden välisellä kisalla. Vaalihäirinnän riskiä vähentää, jos äänestäjät tunnistavat esimerkiksi valeuutisoinnin.
Toivomme, että suomalaiset kiinnittävät erityisesti huomioita uutisten lähteeseen ja punnitsevat niiden luotettavuutta. Vetoamme myös mediaan, että keinot tunnistaa vaalihäirintäyritykset olisivat esillä niiden eri kanavissa vielä ennen sunnuntain vaalipäivää. Demokratian vaaliminen on yhteinen vastuumme.
Riikka Pirkkalainen
Keskustan puoluesihteeri
Janne Pesonen
Kokoomuksen puoluesihteeri
Antton Rönnholm
SDP:n puoluesihteeri
Lasse Miettinen
Vihreiden puoluesihteeri
Riikka Slunga-Poutsalo
Perussuomalaisten puoluesihteeri
Joonas Leppänen
Vasemmistoliiton puoluesihteeri
Asmo Maanselkä
KD:n puoluesihteeri
Fredrik Guseff
RKP:n puoluesihteeri
Matti Torvinen
Sinisen Tulevaisuuden puoluesihteeri
Lue myös: Eduskuntavaalien tulospalvelun verkkoon tunkeuduttiin – ”Hyökkäys oli laadultaan heikko”
Kommentoi Facebookissa