AUTOT Premium-autojen pelikenttä on ollut viime aikoina tiiviisti saksalaismerkkien hallussa, mutta joukkoon on yrittänyt myös ranskalainen tulokas. Citroën eriytti muutama vuosi sitten klassisesta DS:stä nimensä saaneen luksuslinjansa omaksi brändikseen, mutta menestys on ollut tähän asti melko vaatimatonta. Näistä malleista parhaiten on käynyt kaupaksi DS3-niminen lifestyle-pikkuauto, joka siirtyy nyt toiseen sukupolveensa.
Uusi DS3 esitellään suurelle yleisölle sen kotikentällä, eli lokakuisessa Pariisin autonäyttelyssä. Uutuus on muuttunut mallivaihdoksessa nelioviseksi, ja Crossback-lisänimi kertoo ainakin lievästä crossover-henkisyydestä. Myös muodot on laitettu täysin uusiksi. Auton nokkaa koristaa DS:n tunnusmerkiksi kohonnut iso maski, ja päiväajovalot ovat etupuskurissa pystysuunnassa muiden uusien DS:ien tavoin. Kylkilinja on puolestaan täynnä erilaisia pullistuksia, ja keskellä sivuikkunalinjaakin on vähintään persoonallinen taite. Uudessa DS3:ssa on niin paljon erilaisia muotoja, että suhteellisen hillitysti muotoiltu perä näyttää lähes tavanomaiselta.
Muotoilu on aina makuasia, mutta ainakin auto erottuu joukosta. Sisustastakin löytyy persoonallista tyyliä, ja esimerkiksi kojelauta on täynnä vinoneliön mallisia muotoiluelementtejä ilmasuulakkeita myöten. Varustelu on pikkuautoksi kattavaa tasoa, ja niinpä herkkujen listalle lukeutuvat esimerkiksi digitaalimittaristo, heijastusnäyttö ja 10,3-tuumaisella näytöllä varustettu tietoviihdejärjestelmä. Tavaratilan vetoisuus on tässä luokassa tavanomaiset 352 litraa, mutta äänieristykseen on kuulemma panostettu huomattavasti enemmän kuin tavallisissa pikkuautoissa.

Yksi DS-merkin erikoisuuksista on autojen pitkälle viety personointimahdollisuus, ja niinpä DS3 Crossbackiinkin tarjotaan kymmentä eri ulkoväriä, kolmea kattoväriä ja kymmentä erilaista vannemallia. Lisäksi tarjolla on viisi erikoisversiota, jotka henkivät ranskalaista tyyliä nimiä myöten. Vai mitä sanotte esimerkiksi DS Montmartresta, DS Bastillesta tai DS Rivolista? Niiden lisäksi saatavilla on DS Performance Line ja DS Opera, joissa on esimerkiksi nappanahkaa, alcantaraa ja ulkokuoren kiiltäviä tai mattapintaisia koristeita muiden erikoisversioiden tavoin.
Erikoisen muotoilun ohella huomion kiinnittää uutuuden voimanlähdevalikoima. DS3 Crossbackia saa nimittäin sekä sähkö-, bensa- että dieselmoottorilla. Eniten uutuusarvoa tarjoaa E-Tense-nimisen version sähkömoottori, joka tuottaa 136 hevosvoiman huipputehon ja 260 newtonmetrin maksimiväännön. Nollasta sataan -kiihtyvyydeksi kerrotaan 8,7 sekuntia, ja toimintasäteen pitäisi olla parhaimmillaan yli 300 kilometriä uuden WLTP-syklin mukaan mitattuna. Virta saadaan 50 kWh:n litiumioniakuilta, jotka saa ladattua 80-prosenttisesti täyteen puolessa tunnissa. Akkujen täyteen saaminen 11 kW:n seinälaturilla vie puolestaan viisi tuntia.
Bensapuolella tarjolla on 100-, 130- sekä 155-hevosvoimaiset PureTech-turbokoneet, ja dieselvaihtoehdoissa on puolestaan 100 ja 130 heppaa. Ajoavustinpuolen kohokohtiin kuuluu DS Drive Assist -niminen järjestelmä, joka pitää sisällään mm. aktiivisen vakionopeudensäätimen ja automaattisen kaistallapysymistoiminnon. Tarjolla on myös esimerkiksi automaattinen pysäköintijärjestelmä ja perinteisen avaimen korvaava älypuhelinsovellus.
Vaikka uusi DS3 Crossback nähdään Pariisissa jo muutaman viikon kuluttua, myynti starttaa vasta ensi vuoden puolella.
- Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa