Skopjesta saapuneen koneen matkustajilla jälleen koronatartuntoja – ”Näin ei voi jatkua”

Kaikki lennolla Turkuun saapuneet asetettiin tartuntalain mukaiseen karanteeniin.

Kaikki lennolla Turkuun saapuneet asetettiin tartuntalain mukaiseen karanteeniin. (Kuva Fotolia)

Kolmen Turkuun saapuneen lennon matkustajat on testattu ja tartuntoja on ollut yhteensä 43 henkilöllä.

KORONAVIRUS Pohjois-Makedonian Skopjesta lauantaina 15.8. Turkuun saapuneen lennon matkustajista 12 henkilöllä on todettu koronatartunta. Lennolla oli 115 matkustajaa, joista 95 prosenttia testattiin. Esimerkiksi kaikkein pienimmät lapset välttyivät testiltä.

Kaikki lennolla Turkuun saapuneet asetettiin tartuntalain mukaiseen karanteeniin. Ohjeiden mukaan henkilö voi karanteenipäätöksen saatuaan kulkea julkisella kulkuneuvolla kasvomaskia käyttäen vain välttämättömiin menoihin. Karanteenipäätökset teki Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Kolmen Turkuun saapuneen lennon matkustajat on nyt testattu. Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Finavia, Rajavartiolaitos, AVI ja lentoyhtiöt aloittivat Skopjesta Turkuun tulevien matkustajien testaamisen ja ohjeistamisen lauantaina 8.8., jolloin tulleilta matkustajilta todettiin 26 tartuntaa. Tiistaina 11.8. saapuneista matkustajista todettiin viisi tartuntaa.

Tartuntoja on nyt todettu yhteensä 43 henkilöllä.

– Näin ei voi jatkua. Matkustusrajoituksia riskialueille olisi syytä pohtia, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve pohti rajoitustoimia Twitterissä.

Juttuvinkki: THL suosittaa viimein kasvomaskien käyttöä – ”Koronaviruksen leviämisen riski kasvaa nyt kun arki alkaa”

Skopje sijaitsee Pohjois-Makedoniassa, joka on luokiteltu maassa vallitsevan koronatilanteen vuoksi korkean riskin maaksi. Turkuun tulevien matkustajien testaamisella ja karanteeneilla pyritään estämään laajemman epidemian siirtymistä Suomeen.

Balkanin niemimaalla koronavirusepidemian tilanne on tällä hetkellä Euroopan huonoimpia. Useat Skopjesta Turkuun lentäneet matkustajat ovat oleskelleet myös Kosovossa ja matkustajina on ollut esimerkiksi Suomeen töihin saapuvia muiden maiden kansalaisia. Seuraavat koneet Skopjesta Turkuun saapuvat tiistaina ja lauantaina.

Turkulaisella täysin oireettomalla henkilöllä todettu viikonvaihteessa koronavirustartunta. Henkilö on asioinut kolmessa ravintolassa Turussa ja Liedossa 9.8.–12.8. välisenä aikana. Helsingissä ravintola Kaivohuoneella lauantaina 8.8.2020 iltaa viettäneellä henkilöllä on myös myöhemmin todettu koronavirustartunta.

Helsingissä Herttoniemenrannan ala-asteella on puolestaan asetettu 19 oppilasta ja 13 koulun henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä karanteeniin kahdeksi viikoksi koronavirusaltistuksen vuoksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi 16.8., että Suomessa oli todettu 11 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana.

Lue myös: Päiväkodeista ja kouluista kotiutetaan vähäisistäkin oireista – ”Pienten lasten koronatestaus on työnantajan etu”

Kommentoi Facebookissa