Susilaumojen määrä kasvoi – kanta-arvion mukaan kasvua etenkin läntisessä Suomessa

Susien yksilömäärän arvioidaan maaliskuussa 2020 olleen 216−246 yksilöä.

Susien yksilömäärän arvioidaan maaliskuussa 2020 olleen 216−246 yksilöä. (Kuva Fotolia)

Hyvän pentutuoton odotetaan näkyvän vaeltavien susien aiempaa suurempana määränä kesällä 2020.

SUDET Suomessa oli maaliskuussa 2020 todennäköisimmin 30 susilaumaa, joista 24 kokonaan Suomen puolella. Suomen itäisen valtakunnanrajan molemmin puolin liikkui kuusi laumaa. Laumojen kokonaismäärä kasvoi vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna noin 25 prosenttia.

− Laumoja oli aiempaa enemmän erityisesti läntisessä Suomessa. Siellä oli todennäköisimmin 18 laumaa. Esimerkiksi Laitila-Mynämäki-Pöytyä -alueella oli kolme isoa laumaa, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.

Susilauma tarkoittaa kolmen tai useamman suden ryhmää, jotka liikkuvat pääosin yhdessä ja jakavat saman reviirin. Pari tarkoittaa kahta yhdessä liikkuvaa ja saman reviirin jakavaa sutta. Susikannasta suurin osa elää talvisin laumoissa tai pareina.

Susipareja oli todennäköisimmin 17. Näistä Suomen puolella eläviä oli 15 ja kaksi sijaitsi Suomen itäisen valtakunnanrajan molemmin puolin.

Juttuvinkki: Metsähallitus käynnistää tuulivoimapuiston kaavoituksen uudestaan – susille olisi voinut aiheutua haittaa

Reviirien kokonaismäärässä ei tapahtunut selvää muutosta vuoden takaiseen. Muutos tapahtui siinä, että reviirejä asuttavan susikannan rakenne muuttui. Viime vuoteen verrattuna reviireillä elää enemmän laumoja ja vähemmän pareja.

− Kevään 2019 pentutuotto oli hyvä, ja näin parit muuttuivat pentujen syntymisen myötä laumoiksi, Kojola kertoo.

Lauma- ja parireviirien yhteenlaskettu määrä maaliskuussa 2020 oli 90 prosentin todennäköisyydellä 43−49. Susien yksilömäärän arvioidaan maaliskuussa 2020 olleen samalla todennäköisyydellä 216−246 yksilöä. Vuosi sitten maaliskuussa kannan suuruudeksi arvioitiin 185−205 yksilöä.

Maaliskuun 2020 kanta-arvion aineistopohja oli kattava. Tassuun tallennettujen havaintojen määrä oli huomattavasti suurempi kuin vuosi sitten. Myös onnistuneita DNA-analyysejä oli noin 40 prosenttia viimevuotista enemmän.

− Vuoden 2019 hyvän pentutuoton odotetaan näkyvän vaeltavien susien aiempaa suurempana määränä kesällä 2020 ja uusien reviirialueiden valtaamisena syksyn ja talven aikana. Reviirien määrä on suurimmillaan alkutalvesta, ennen kuin talviajan ankarammat olosuhteet kasvattavat kuolleisuutta, kertoo erikoistutkija Samu Mäntyniemi.

Lue myös: Koiravahinkojen riski susialueilla kasvaa syksyllä – ”Nuoret sudet etsivät helppoa saalista”

Kommentoi Facebookissa