TALOUS Koronavirusepidemian aiheuttamista vaikeuksista selviämiseen tarkoitettu kustannustuki on suunnattu yrityksille, joiden liikevaihto putosi merkittävästi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kiinteitä kustannuksia. Valtiokonttori avasi kustannustuen haun 7.7.2020.
Ensimmäisen viikon jälkeen kustannustukea oli myönnetty yli 6oo yritykselle 7,5 miljoonan euron edestä. Kun haku on nyt ollut auki reilut kaksi viikkoa, tukea saaneita yrityksiä on noin 950 ja myönnetyn tuen kokonaismäärä 15,5 miljoonaa.
Rahaa koronavirusepidemian kustannustukeen on varattu 300 miljoonaa euroa, joten varat ovat käytännössä lähes täysin jäljellä. Hakemuksia on 23.7. mennessä tehty 5132 ja tehdyistä 4466 päätöksestä on hylätty 3513 eli 79 prosenttia, neljä viidestä. Hyväksyttyjä on alle tuhat.
Toimialajohtaja Jyri Tapper Valtiokonttorista selittää hylättyjen hakemusten suurta määrää Yleisradiolle.
– Ei ne yritykset ole tehneet mitään väärin, mutta kun linjaus on, että alle 2000 euron tukia ei makseta, niin siitä on tullut yleisin hylkäysperuste. Lisäksi muut saadut tuet yhteensovitetaan kustannustuen kanssa ja jos silloinkin summa jää kriteereiden alle niin myös kustannustuki jää silloin saamatta, Tapper sanoo.
Kustannustuen myötä ei ole enää mahdollista hakea Business Finlandin ja ELY-keskusten kehittämistukea. Valtiokonttorin mukaan liian pienen korvaussumman lisäksi osa tukea hakeneista yrityksistä on saanut muulta taholta tukea, joka vähennetään kustannustuesta, jolloin mitään ei välttämättä jää maksettavaksi.
Osassa hakemuksia korvausta olisi taas haettu sellaisten kulujen perusteella, jotka eivät lain mukaan ole korvattavia kiinteitä kuluja. Tuen piiriin kuuluvien yritysten liikevaihdon tulee olla myös pudonnut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden, ja yrityksen koko vertailukauden liikevaihdon on oltava yli 20 000 euroa.
Tukea voidaan myöntää enintään 500 000 euroa, ja täyden tukisumman ovat tähän mennessä saaneet Oral Hammaslääkärit Oyj sekä Lapland Hotels Oy. Bussien korivalmistaja Carrus Delta Oy:lle on myönnetty tukea 494 321 euroa, huvipuistoa pyörittävälle Tampereen Särkänniemi Oy:lle 423 518 euroa, Omena Hotellit Oy:lle 412 624 euroa ja autovuokrausliiketoimintaa harjoittavalle Helkama Rent Oy:lle 396 006 euroa.
Valtiokonttori toteaa odottaneensa myös suurempaa määrää hakemuksia. Tukea voi hakea täyttämällä sähköisen hakemuksen Valtiokonttorin nettisivulla ja myönnetyt kustannustuet ovat asiakkaan tilillä noin kahden päivän kuluessa. Tuki on haettavana 31.8.2020 asti.
Saatu kustannustuki vaikuttaa yrityksen vuoden 2020 voitonjakokelpoisiin varoihin. Tuen piirissä ovat myös yhdistykset ja säätiöt, jotka harjoittavat liiketoimintaa.
Lue myös: EU sai sovun aikaan jättimäisestä tukipaketista – Suomi maksaa 6,6 miljardia ja saa 3,2 miljardia
Kommentoi Facebookissa