Valokeila 27.9.2024 12:26 Sepitekohun keskelle joutuneen toimittajan jutut sai poistaa verkosta – ”Tilanne oli poikkeuksellinen” JSN antoi satojen juttujen väliaikaisesta poistamisesta vapauttavan päätöksen Aamulehdelle.
Lifestyle 6.2.2024 12:56 Toimittajalegenda paljasti tyttöjen silpomisen – sai JSN:n huomautuksen Järjettömästä traditiosta uskalletaan nykyisin puhua mediassa, mutta toisin oli runsaat 45 vuotta sitten.
Uutiset 23.11.2017 15:22 Se on nyt lopultakin siinä – sotahirvet toivat Ylelle ja Iltalehdelle JSN:n langettavat päätökset Päivän Lehden paljastamaa tämän kesän uutisankkaa oli harvinaisen vaikeaa ampua alas.
Uutiset 2.8.2017 10:00 Valeuutinen valtamediassa – miksi väärää tietoa on lähes mahdoton saada oikaistua? Valhe ehtii kiertää puoli maapalloa, ennen kuin totuus saa vasta housut jalkaansa.
Uutiset 23.7.2017 10:00 YLE ja Iltalehti uskovat yhä sotahirviin – näin suomalaisia höynäytettiin venäläisellä aprillipilalla Uutisankan mukaan sotahirvet loivat kauhua suomalaismetsästäjiin vielä talvisodan jälkeenkin. Aprillipilaa ei kuitenkaan suostuta oikaisemaan.
Uutiset 29.5.2017 16:15 Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä – kohuja oli jo liikaa
Valokeila 16.5.2017 16:30 Pasilan pesänjakajat puhuttaa – onko Yleisradio kansan vai kansanedustajien media?