Uutiset 22.3.2018 13:21 Talvivaaran Pekka Perä sai ehdollista vankeutta – syynä törkeä ympäristön turmeleminen Konkurssipesälle määrättiin hovioikeudessa puolen miljoonan euron yhteisösakko.
Uutiset 14.3.2018 10:18 Entisen Talvivaaran kaivososakeyhtiön konkurssi vahvistettiin – kassa tyhjeni miljoonien palkkakuluilla Konkurssipesän pesänhoitaja ilmoittaa, että Ahtiumin konkurssiin asettamispäätös on nyt lainvoimainen.
Uutiset 1.3.2018 11:45 Palkkakuluja maksettiin liki kaksi miljoonaa, tuloja käytännössä nolla – Talvivaaran rauniot sortumassa konkurssiin Seuraavat päivät ovat Ahtiumiksi nimensä muuttaneen yhtiön toiminnan kannalta ratkaisevia.
Uutiset 14.9.2017 11:00 Mökkiläisille ei riitä enää korvausrahaa – Talvivaaraan on mennyt valtiolta jo satoja miljoonia euroja Ministeriöt ovat päättäneet, että valtio ei korvaa mitään vahinkoja yksityisille kärsijöille.
Uutiset 15.4.2017 12:12 Epäselvyydet vain kasvavat – lisää Talvivaaran johtajia sai syytteen sisäpiiririkoksista Kaikkiaan viisi Talvivaaran entistä tai nykyistä johtajaa on nyt saanut syytteen sisäpiiritiedon väärinkäytöstä.