Lifestyle 22.9.2020 08:02 Pienituloiset yksinhuoltajaäidit haluavat estää köyhyyden siirtymistä lapsille – jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella Tutkimuksen mukaan vaakakupissa ovat hyvä vanhemmuus ja pienet tulot.
Uutiset 8.7.2020 15:57 Euroopan komissio kertoo Suomeen saapuneen lapsia turvapaikanhakijoina – Maahanmuuttovirasto kiistää vielä tiedon Ilman huoltajaa olevien lasten siirrot Kreikasta Suomeen ovat kuitenkin käynnistyneet.
Lifestyle 7.5.2019 07:16 Suurin osa nelivuotiaista ja heidän perheistään voi hyvin – joka kolmatta lasta on kuitenkin kiusattu Vanhemmat eivät aina kerro ammattilaisille jaksamiseensa liittyvästä tuen tarpeesta.
Uutiset 13.5.2018 17:34 Presidentti Niinistö palkitsi ansioituneita äitejä – kolmekymmentä sai tunnustuksen työstään kasvattajana Mukana oli yksinhuoltajia, suurperheiden äitejä, sijais- ja tukivanhempina toimineita sekä erityislasten äitejä.
Uutiset 12.5.2018 16:39 Lapsiasiavaltuutettu huolestui työtätekevien yksinhuoltajaäitien lapsista – ”Kouluikäisen yksinäiset illat eivät ole lapsen etu” Tuomas Kurttila vaatii vuorohoitoa laajennettavaksi koululaisille koko maassa.
Uutiset 6.12.2017 10:00 Lääkintälotta Salme Haltia, 105, ei unohda kuolevan viimeistä katsetta – ”Suomen itsenäisyydellä oli kallis hinta”
Lifestyle 19.11.2017 08:45 Helli on vuokratorpan tytär eikä kaipaa hienoja puitteita – ”Lähdin savottaemännäksi heti kun äiti antoi luvan”