Tapahtumatakuu on suppea ja puutteellinen – sulkee pois uudet tai viime vuosina kasvaneet yritykset

Tapahtumatakuun tavoitteena on pienentää koronapandemian aiheuttamaa taloudellista riskiä tapahtumien järjestäjille.

Tapahtumatakuun tavoitteena on pienentää koronapandemian aiheuttamaa taloudellista riskiä tapahtumien järjestäjille. (Kuvituskuva Fotolia)

Arviointineuvoston mukaan lakiesitysluonnoksen vaikutusarviota tulee vielä parantaa.

TAPAHTUMATAKUU Tapahtumatakuu on tarkoitettu tueksi tapahtumien järjestäjille, koska Covid-19-pandemiaan liittyvät kokoontumisrajoitukset vaikeuttavat tapahtumien järjestämistä ja rahoituksen tai vakuutusten saamista tapahtumien järjestämiseksi.

Arviointineuvoston mukaan hallituksen lakiehdotusluonnoksen vaikutusarvio on kuitenkin suppea ja puutteellinen. Lakiehdotuksen keskeneräisyydestä johtuen kuvaukset ehdotetuista toimenpiteistä ja keskeisistä tavoitteista jäävät epätäsmällisiksi, mikä heikentää vaikutusarvioinnin edellytyksiä.

Esitysluonnoksessa tulisi kuvata tarkemmin tuen kohteena oleva yritysjoukko. Samalla tulisi kuvata myös niitä yrityksiä, joihin Covid-19-rajoitukset vaikuttavat mutta jotka jäisivät asetettujen tukikelpoisuuskriteerien vuoksi tapahtumatakuun ulkopuolelle. Esitysluonnoksen taloudellisia vaikutuksia yrityksille tulisi arvioida tarkemmin kilpailunäkökulmasta.

Juttuvinkki: Hallitus väläyttää mahdollisuutta kesäfestivaalien järjestämisestä – ”Ainakin loppukesästä”

Arviointineuvosto kiinnittää huomiota siihen, että esitysluonnoksen rajaukset näyttävät sulkevan tuen piiristä pois uudet tai vasta viime vuosina kasvaneet yritykset. Esitysluonnoksessa olisi ollut paikallaan esittää kuvaus siitä, kuinka paljon tapahtuma-alalla on aikaisempina vuosina tapahtunut yritysten vaihtuvuutta.

Esitysluonnoksessa tulisi käsitellä ehdotettavan tapahtumatakuun vaikutuksia alan työllisyyteen. Myös yleishyödyllisille järjestäjille suunnatun ehdotetun 12 miljoonan euron harkinnanvaraisen tuen osalta tulisi esittää vähintään lyhyesti tuen tavoite ja tarve, keskeiset hyödyt sekä arvio tukikelpoisista ja tuen ulkopuolelle jäävistä järjestäjistä.

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos on puutteellinen säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeen näkökulmasta. Esitysluonnosta tulee korjata neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.

Lue myös: Hallituksen puoliväliriihi päätökseen – menokehystä ja veroja korotetaan, turvetuottajille luopumistukea

Kommentoi Facebookissa