KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositustaan. Suositus ei perustu enää koronaepidemian eri vaiheisiin vaan pääosin ihmisten omaan tilannekohtaiseen harkintaan.
Maskia kannattaa edelleen käyttää etenkin ruuhkaisissa, julkisissa sisätiloissa ja erityisesti, jos on rokottamaton. Hallitus linjasi syyskuussa hybridistrategian päivityksessään, että alueellisista epidemiavaiheista ja niihin liittyvistä suosituksista luovutaan.
– Päivitetty maskisuosituksemme perustuu koronaepidemian tämänhetkiseen tilanteeseen. Rokotuskattavuus nousee koko ajan, ja jokainen voi nyt itse harkita, mitkä ovat sellaisia tilanteita, joissa maskia kannattaa edelleen käyttää, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve.
THL:n päivitetyssä maskisuosituksessa kehotetaan käyttämään maskia oman harkinnan mukaan etenkin, jos ei ole saanut täyttä rokotussarjaa. THL suosittelee maskin käyttöä julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.
Lisäksi suositellaan maskin käyttöä julkisessa liikenteessä. Kun valtakunnallinen etätyösuositus päättyy, matkustajamäärä voi kasvaa nopeasti ja liikennevälineet voivat ruuhkautua. Maskisuositus koskee 12 vuotta täyttäneitä.
Erilaisten tilaisuuksien järjestäjät voivat antaa omia maskisuosituksiaan, jotka koskevat heidän omia tilojaan. Alueelliset viranomaiset voivat myös antaa omaa aluettaan koskevia maskisuosituksia, jotka perustuvat alueelliseen epidemiatilanteeseen.
Kommentoi Facebookissa