Tunnelma kiihtyi mielenosoituksessa – Iranin lippu poltettiin ja kuvauskopteria kivitettiin

Mielenosoittajat luulivat aluksi kuvauskopterin kuuluvan Iranin suurlähetystölle.

Mielenosoittajat luulivat aluksi kuvauskopterin kuuluvan Iranin suurlähetystölle. (Kuvituskuva Fotolia)

Tapahtuma oli kurdien mielenosoitus Pohjois-Irakiin tehtyjä ohjusiskuja vastaan.

MIELENOSOITUS Poliisille oli tehty etukäteen ilmoitus Iranin lähetystön edustalla Kulosaaressa maanantaina 10.9.2018 järjestetystä mielenilmauksesta. Ilmoituksen mukaan mielenosoituksen oli tarkoitus olla rauhanomainen.

Mielenosoittajia oli paikalla noin 150–160. Osa heistä saapui bussilla Helsingin ulkopuolelta. Kurdiliiton puheenjohtaja Welat Nehri vahvistaa, että tapahtuma oli kurdien mielenosoitus Pohjois-Irakiin tehtyjä ohjusiskuja vastaan.

Iranin vallankumouskaarti oli laukaissut viikonvaihteessa seitsemän ohjusta kurdien tukikohtiin Pohjois-Irakissa. Iran pitää kurdeja terroristeina. Kurdiliiton mukaan Etelä-Kurdistanissa Irakin rajaseuduilla menehtyi 15 ja haavoittui yli 40 kurdia, joukossa myös lapsia ja naisia.

– Poliisi oli alusta saakka paikalla turvaamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Mielenosoitus käynnistyi rauhallisesti, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta sanoo.

Tunnelma alkoi kuitenkin kiihtyä, eivätkä kaikki mielenosoittajat pysyneet poliisin heille osoittamalla alueella, vaan pyrkivät lähemmäs lähetystöä.

– Osa mielenosoittajista yritti rauhoitella väkijoukkoa ja ohjata muita takaisin sovitulle paikalle, Kruskopf jatkaa.

Eräs mielenosoittaja juoksi kadulla lähetystön alueelta anastetuksi epäillyn lipun kanssa. Hetkeä myöhemmin lippu sytytettiin palamaan.

Poliisi käytti mielenilmauksen aikana kuvauskopteria tilannekuvan ylläpitämiseksi. Osa mielenosoittajista heitteli kopteria sekä lähetystöä kohti isoja kiviä. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Nehrin mukaan mielenosoittajat luulivat aluksi kopterin kuuluvan Iranin suurlähetystölle.

– Poliisi otti mielenilmauksessa kiinni kolme henkilöä, joita epäillään törkeästä julkisrauhan rikkomisesta. Kulosaaren metroasemalta otettiin kiinni neljäs mielenilmaukseen liittynyt henkilö, joka uhkaili poliisia. Häntä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, Kruskopf kertoo.

Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa rikoksista epäiltyjen kuulusteluilla.

Lue myös: Helle pehmitti huippukokouksen mielenosoitusten osallistujamäärät – mukana murto-osa odotetusta

Kommentoi Facebookissa