Uusia ohjeita lapsen viennistä koronavirustestiin – ”Testeissä vaalittava lapsiystävällisyyttä”

Testin tekemisessä on huomioitava lapsen etu ja vaalittava lapsiystävällisyyttä.

Testin tekemisessä on huomioitava lapsen etu ja vaalittava lapsiystävällisyyttä. (Kuvituskuva Päivän Lehti)

Arvio koronatestaamisen välttämättömyydestä lapsille edellyttää lääketieteellisestä osaamista.

KORONAVIRUS Lasten ja nuorten koronatestaaminen on herättänyt vilkasta keskustelua. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen korostaa, että arvio testaamisen välttämättömyydestä edellyttää lääketieteellistä osaamista. Testin tekemisessä on huomioitava lapsen etu ja vaalittava lapsiystävällisyyttä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut uuden ohjeen lapsen viennistä koronavirustestiin. Ohjeen mukaan lasta ei tarvitse testata, jos oireilu on hyvin lievää, lapsi ei tiettävästi ole altistunut koronavirukselle, eikä perheessä ole kukaan matkaillut edeltävän 14 vuorokauden aikana.

Myöskään allergisen nuhan, yksittäisten aivastusten tai nenän ulkotiloissa tapahtuvan valumisen vuoksi ei tarvitse hakeutua testiin, jos muita oireita ei ole. Kouluun tai varhaiskasvatukseen voi ohjeen mukaan palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Lapsella on siten oikeus saada esimerkiksi välttämätön lääkärin- ja muun terveydenhoito.

Juttuvinkki: Kokoontumisrajoituksia ei sittenkään kiristetä koronaviruksen johdosta – ”Nolla oli pudonnut pois. Olemme pahoillamme.”

Arvio koronatestaamisen välttämättömyydestä lapsille edellyttää lääketieteellisestä osaamista, jota Covid-19-pandemian osalta Suomessa edustaa lähinnä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen korostaa, että silloin, kun testin tekeminen lapselle on terveysnäkökohtien vuoksi välttämätöntä, on testaamistilanteissa huolehdittava, että lapsi kohdataan aina yksilöllisesti ja lapsen ikä ja kehitystaso huomioidaan.

Terveydenhuollossa lapsen fyysiseen koskemattomuuteen voidaan puuttua silloin, kun se on tarpeen hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi. Lapsen oikeuksien sopimus ja oma lainsäädäntömme velvoittavat lapsen huoltajia vastaamaan lapsen hyvinvoinnista. Alaikäisen oma suostumus toimenpiteeseen tarvitaan silloin, kun hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan itse.

Lapsiasiavaltuutetun Elina Pekkarisen mukaan pienenkin lapsen kanssa tulee keskustella tulevasta toimenpiteestä: miksi ja miten koronavirustesti tehdään. Testin tekemisen tulee tapahtua kaikilta osin lapsiystävällisesti. Lapsen tulee voida kokea olonsa mahdollisimman turvalliseksi näytteen ottamisen aikana, vaikka se voi tuntua epämiellyttävältä.

On tärkeää muistaa, että lapsellakin on oikeus yksityisyyteen ja koronatestissä on kyse henkilökohtaisesta terveystiedosta. Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut, päiväkodilla tai koululla ei ole oikeutta vaatia nähtäväkseen todistusta lapsen koronatestistä eikä edellyttää, että todistus on ehto päiväkotiin tai kouluun palaamiselle.

Lue myös: Päiväkodeista ja kouluista kotiutetaan vähäisistäkin oireista – ”Pienten lasten koronatestaus on työnantajan etu”

Kommentoi Facebookissa