EDUSKUNTAVAALIT Eduskuntavaalien vedonlyöntiin tarjotut kertoimet osoittavat odotetusti, että SDP on matkalla suurimmaksi puolueeksi. Vedonlyöntitoimistoista Betsson antaa kertoimeksi 1,25 sille, että SDP on kannatusprosentilla mitattuna suurin puolue vaaleissa.
Betssonin kertoimien mukaan SDP:n kovin haastaja on hieman yllättäen perussuomalaiset, jonka kerroin on samassa kohteessa 2,50. Kolmanneksi pienimmän kertoimen Betssonilta saa kokoomus, jonka kerroin on 5,00.
Eduskuntavaalien vedonlyöntiin tarjotut kertoimet ovat heilahdelleet mielenkiintoisella tavalla. Vielä hiljattain SDP:n kerroin oli vain 1,13, kun taas perussuomalaisten kerroin oli peräti 20,00. Kisa siis kiristyy. Kokoomuksen kerroin on pysynyt ennallaan.
Kaikki muut puolueet ovat kertoimien valossa käytännössä ulkona taistelusta. Keskustan kerroin on 150,00 ja vihreiden 300,00. Jokaiselle muulle puolueelle Betsson on antanut kertoimeksi 1 000,00.
Jussi Halla-aholle eniten ääniä, Li Anderssonista äänikuningatar
Unibet näkee eduskuntavaalien voimasuhteet melko samalla tavalla. Vedonlyönnissä siitä, mikä puolue saa eniten paikkoja, Unibet antaa pienimmän kertoimen 1,20 SDP:lle. Perussuomalaisten kerroin on 4,00 ja kokoomuksen 7,00.
Myös Unibet antaa isoja kertoimia muille puolueille: keskustalle 51,00, vihreille 101,00, vasemmistoliitolle 501,00 ja kaikille muille 1001,00.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho kerää eniten ääniä eduskuntavaaleissa, kun taas vasemmistoliiton Li Anderssonista tulee äänikuningatar. Ainakin jos Betssonin kertoimia on uskominen. Betsson antaa kertoimeksi vain 1,10 sille, että Hallo-aho kerää eniten ääniä. Kaikkien muiden kertoimet ovat selvästi isompia. Halla-ahon lähin haastaja on vihreiden Pekka Haavisto, jonka kerroin on 4,50.
Li Anderssonin kerroin eniten ääniä saavaksi on peräti 15,00, mutta naisten omassa sarjassa Andersson on selvä ennakkosuosikki. Betsson tarjoaa kertoimeksi 1,25 sille, että Andersson saa naisista eniten ääniä. Samassa kohteessa toiseksi pienimmän kertoimen saa kokoomuksen Elina Lepomäki.
Vedonlyönnissä annetaan myös kohteeksi veikkaus, valitaanko naisedustajien ennätys eli vähintään 86 naiskansanedustajaa. Kerroin ennätyksen syntymiselle on 1,25. Kerroin sille, että ennätys jää tekemättä, on peräti 3,55.
Lue myös: Eduskunnan viimeinen täysistunto päättyi – yli 30 jättää vapaaehtoisesti kansanedustajan tehtävät
Kommentoi Facebookissa