Valtteri Bottas paalulle – Kimi Räikkönen jäi jumboksi

Valtteri Bottas on voittanut Mercedeksellä F1-kisoja kolmella kaudella

Valtteri Bottas on voittanut Mercedeksellä F1-kisoja kolmella kaudella. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas starttaa Silverstonen kauden toiseen F1-kilpailuun paalupaikalta. Kimi Räikkönen oli aika-ajoissa 20:s eli viimeinen.

FORMULA 1 Aiemmin viikolla jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa tehnyt Valtteri Bottas kiitti tallinsa luottamuksesta nappaamalla paalupaikan Silverstonen kauden toisessa F1-osakilpailussa.

Odotetusti Mercedes-kuskit olivat ylivoimaisia. Bottas päihitti tallikaverinsa Lewis Hamiltonin 63 tuhannesosalla. Seuraavaksi parhaat jäivätkin Mersujen vauhdista sekunnin.

Viikko sitten ajetussa kauden ensimmäisessä Silverstonen kilpailussa Hamilton ajoi paalulle ja Bottas jäi aika-ajoissa toiseksi. Kilpailussa Hamilton ajoi voittoon Bottaksen keskeytettyä kakkostilalta rengasrikkoon.

Onnistuminen aika-ajoissa viikontakaisten pettymysten jälkeen riemastuttikin Bottasta.

– Henkisesti on tärkeää päästä lähtemään paalulta, sillä voit todella tähdätä voittoon ja rakentaa kisastrategiasi sen mukaan. Huomenna tarvitsen hyvän startin, Bottas ilmoitti Formula ykkösten tv-haastattelussa.

Bottas starttaa paalupaikalta 13. kerran. Aiemmin tällä kaudella hän on yltänyt paalulle Itävallassa ajetussa kauden avauskilpailussa.

MM-sarjaa 30 pisteen erolla Bottakseen johtava Hamilton vaikutti pettyneeltä. Hän totesi, ettei viimeinen nopea kierros aika-ajoissa onnistunut täydellisesti.

Juttuvinkki: Itsepäinen tallipomo tukki tien – Mika Salo olisi voinut taistella maailmanmestaruudesta

Kolmanteen ruutuun ajoi todellinen yllätysnimi. Saksalainen Nico Hülkenberg toimii Racing Point -tallissa sijaiskuljettajana, kun Sergio Perez on sivussa koronavirustartunnan takia. Hülkenberg kiitti luottamuksesta ajamalla Mercedes-kuskien jälkeen aika-ajoissa kolmanneksi.

Racing Point tuomittiin Silverstonen kisaviikonlopun alla sakkoihin sekä 15 merkkimestaruuspisteen menetykseen, kun tallin katsottiin kopioineen Mercedeksen autoa. Racing Pointia kutsutaankin pinkiksi Mersuksi, eikä aiheetta.

Formula ykkösissä kymmenen vuoden ajan ajanut Hülkenberg näytti nyt Racing Pointin auton todellisen potentiaalin. Hän päihitti kuudenneksi sijoittuneen tallikaverinsa Lance Strollin yli kolmella kymmenyksellä.

Perez ja Stroll lunastavat tallipaikkansa Racing Pointilta sponsorirahoituksellaan. Hülkenbergillä ei ole tarjota yhtä suuria tukiaisia, mutta vauhtia häneltä löytyisi kyllä enemmän.

Viikko sitten Hülkenberg ei päässyt starttaamaan Silverstonen kisaan teknisen vian takia. Toisella yrittämällä hän voikin ottaa sitten vahingon takaisin.

Neljänneksi aika-ajoissa sijoittui Red Bullin Max Verstappen ja viidenneksi Renaultin Daniel Ricciardo. Ferrarilla meni jälleen surkeasti Charles Leclercin oltua kahdeksas ja Sebastian Vettelin 12:s.

Ferrarin kanssa yhteistyötä tekevällä Alfa Romeolla menee vieläkin huonommin tallin kuljettajien jäätyä viimeiseen riviin. Alfan kuskeista Antonio Giovinazzi oli 19:s ja Kimi Räikkönen 20:s.

Jälleen kerran Giovinazzi pehmitti Räikkösen aika-ajoissa. Eroa italialaisen hyväksi oli kuusi sadasosaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottakselle odotettu jatkosopimus – looginen ratkaisu Mercedekseltä

Kommentoi Facebookissa